Valtioneuvoston päätöksestä 17.2.2011
vesienhoitosuunnitelmista selviää, että happamuuden torjunnan
vuosikustannukset ovat vesienhoitosuunnitelmissa yhteensä noin
25 miljoonaa euroa vuodessa ja että vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen
toimenpiteiden toteutukseen tarvitaan valtion lisärahoitusta.
Vesiensuojelun keskeisiksi ohjauskeinoiksi on nostettu tiedotus
ja neuvonta happamista sulfaattimaista (HS-maista) kaikilla sektoreilla,
kartoitus happamista sulfaattimaista ja näiden maiden aiheuttamista
kuormitusriskeistä vuoteen 2015 mennessä, kustannustehokkaiden
menetelmien käyttöönottaminen ja kehitys
haittojen vähentämiseksi, vesiensuojelutoimenpiteiden
sisällyttäminen maatalouden, metsätalouden
ja kuivatuksen tukijärjestelmiin, HS-maiden huomioonottaminen
maankäytössä sekä lainsäädännöllisiä muutoksia
ja täydennyksiä. Valtioneuvoston päätöksen
mukaan toimenpiteet voidaan sisällyttää maatalouden
ympäristö- tai investointitukiin.
HS-maista vesistöihin joutuvat happamat ja metallipitoiset
vedet ovat Suomen suurimpia vesiensuojeluongelmia. Kuvaavaa on,
että HS-maista joutuu vesistöihin monta kertaa
enemmän metalleja (alumiinia, kadmiumia, nikkeli, sinkkiä ym.)
kuin Suomen koko teollisuudesta yhteensä.
Jääkauden jälkeen Suomen nykyiset
rannikkoalueet olivat meren peitossa, ja n. 8 000—4 000 vuotta
sitten syntyi harvinaista, rikkipitoista sulfidisavea, joka maankohoamisen
myötä on noussut merestä ja jota käytetään
tänä päivänä pitkälti
maataloustarkoituksiin. Kun Länsi-Suomen rannikolla esim.
maatalousmaan kuivatuksen, ruoppausten ja rakennustöiden
yhteydessä rikkipitoinen maa (musta savi) joutuu pohjavedenpinnan
yläpuolelle, muodostuu maaperässä rikkihappoa,
joka vuorostaan liuottaa metalleja. Maa muuttuu happamaksi sulfaattimaaksi
(HS-maaksi) tai alunamaaksi. Happamuus ja metallit huuhtoutuvat
sateiden yhteydessä vesistöihin aiheuttaen ajoittain
laajoja vahinkoja, kuten kalojen massakuolemia. Suomessa on HS-maita
arviolta 100 000—300 000 hehtaaria määritystavasta riippuen,
lähinnä Turun ja Oulun välisellä alueella.
Sisämaahan ne ulottuvat n. 80 m:n korkeudelle, esim. Seinäjoen
seudulle. Euroopassa HS-maita on lähinnä Suomessa
ja jonkin verran Ruotsissa.
Hyvin kuivan kesän sekä sateisen syksyn 2006 jälkeen
happamilta sulfaattimaita tulleet metallit ja happamuus aiheuttivat
laajoja kalakuolemia mm. Kyrönjoella, Luodon-Öjanjärvellä, Ähtävänjoella,
Perhonjoella Siikajoella. Ongelmat ovat olleet tiedossa
kauan, mutta talven 2006—2007 tapahtumien jälkeen
ja EU:n vesipuitedirektiivin velvoitteiden takia ovat vaatimukset
ja myös tahto ruveta toimenpiteisiin kasvaneet.
MMM:n asettaman ja "Happamien sulfaattimaiden aiheuttamien haittojen
vähentämistä selvittäneen ohjausryhmän"
raportti sekä Geologian tutkimuskeskuksen esiselvitys
osoittavat selkeästi, että ennen kuin muihin toimenpiteisiin voidaan
kunnolla ryhtyä, on ensiarvoisen tärkeää kartoittaa
HS-maiden sijaintia, syvyyttä ja laatua. HS-maiden tarkempi
yhtenäinen kartoitus on hyvin kiireellistä, jotta
happamuuden ehkäisemisen ja torjunnan suunnittelu ja toteutus
on mahdollisimman tehokasta.
Ympäristöviranomaisten laatimissa vesien hoitosuunnitelmissa
todetaan, että EU:n vesipuitedirektiivin edellyttämää pintavesien
hyvää tilaa vuoteen 2015 mennessä ei
pystytä HS-maiden vaikutusten takia Länsi-Suomessa
saavuttamaan tämän päivän toimenpiteillä.
Valtioneuvosto on päättänyt happamien
sulfaattimaiden ehkäisy- ja torjuntatyöstä vesienhoitosuunnitelmissa. On
erittäin tärkeää, että tämä priorisointi,
joka vaatii monivuotisen perusrahoituksen, näkyy talousarviossa.