Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.11

Talousarvioaloite TAA 265/2017 vp 
Antti Lindtman sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen (60 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Korkean teknologian ja jalostusarvon osuus Suomen viennistä on laskenut huolestuttavasti. Hallituksen ensi vuoden talousarviossa olisi pitänyt päättää jykevämmällä otteella toimista, jotka tukevat erityisesti vientivetoisen talouskasvun vauhdittamista, investointeja ja työllistämistä. Ilman lisäpanostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen, on Suomi vaarassa jäädä globaalissa arvoketjussa täysin sivurooliin.  

Tulevaisuuden talouskasvu syntyy innovaatioista - lisäpanostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat nyt välttämättömiä. Meidän on kyettävä vauhdittamaan teknologista kehitystä ja haettava voimakkaammin osaamispohjaista kasvua.  

Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan kohdistettavat tuet ovat tukimuodoista tehokkaimpia. Uusiin innovaatioihin kohdistuvilla tuilla voi parhaimmillaan olla merkittäviä vaikutuksia kasvulle, työllisyydelle ja talouden uudistumiselle.  

Vaikka yritystukien kentässä T&K&I-tuet ovatkin ainoa tukimuoto, jonka lisäämiselle voidaan löytää nykyisessä valtiontalouden tilanteessa perusteita, on istuva hallitus toiminut juuri päinvastoin leikatessaan yritystukien vaikuttavimmista päästä. Tutkimus- ja koulutusleikkausten ohella hallitus on leikannut Tekesin rahoituksesta tuntuvasti. Leikkausten kohdistaminen sille sektorille, missä tuet toimivat, on kestämätöntä.  

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukiin pitää tehdä tuntuva korotus ja samalla tulisi tehdä T&K&I-tukien kohdentumisen uudelleenarviointi. Koska vaikuttavuudeltaan parhaiksi tuiksi on arvioitu erityisesti aloittaville ja pienille yrityksille suunnatut tuet, tulisi jatkossa myös T&K&I-tukia kohdistaa painokkaammin tälle sektorille. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 60 000 000 euroa momentille 32.20.40 tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Antti Lindtman sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Sanna Marin sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Lauri Ihalainen sd 
Susanna Huovinen sd 
Ilkka Kantola sd 
Riitta Myller sd 
Kristiina Salonen sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Satu Taavitsainen sd 
Katja Taimela sd 
Antti Rinne sd 
Harry Wallin sd 
Jutta Urpilainen sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Suna Kymäläinen sd 
Tuula Haatainen sd 
Krista Kiuru sd 
Timo Harakka sd 
Pia Viitanen sd