TALOUSARVIOALOITE 266/2007
vp
TAA 266/2007
vp - Jari Koskinen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen yhdyskuntien
vesihuoltotoimenpiteisiin
Eduskunnalle
Hämeen ympäristökeskus sekä Hämeen
ja Päijät-Hämeen liitot toimivat alueella,
jossa teollisen ja tuotannollisen toiminnan lisäksi maatalous
on merkittävä toimiala. Alueelle on ominaista
taajamien ja maaseudun läheisyys ja keskinäinen
vuorovaikutus. Maaseutuyhdyskuntien, kylien ja haja-asutusalueiden
vesihuoltoa on alueella kehitetty viime vuosina määrätietoisesti
yhteistyössä kuntien, kylien, aluehallinnon, vesihuoltolaitosten
ja vesiosuuskuntien yhteistyönä. Alueella on vireillä lukuisia
maaseutuyhdyskuntien omatoimisesti käynnistämiä vesihuollon
kehittämisen ja järjestämisen hankkeita,
jotka edellyttävät kestävästi
toteutuakseen kuitenkin kuluttajien rahoituksen lisäksi
ulkopuolista rahoitustukea.
Tarve yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin tarkoitettujen
avustusten lisäämiseen on huomattava, esimerkiksi
Hämeen ympäristökeskuksen alueella viime
vuosina haettujen vesihuoltoavustusten määrä on
ollut moninkertainen siihen nähden, mitä avustuksia
on voitu myöntää.
Vesihuoltoavustuksilla voidaan edistää merkittävällä tavalla
maaseudun asuttuna pitämistä ja välttämättömän
peruspalvelun, hyvälaatuisen talousveden, hankintaa sekä jätevesien
korkeatasoista käsittelyä maaseutuyhdyskunnissa.
Tämä aloite on valmistettu yhteistyössä Hämeen
liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 30.50.31 lisäyksenä 1 500 000
euroa yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Jari Koskinen /kok
- Johannes Koskinen /sd
- Satu Taiveaho /sd
- Matti Kauppila /vas
- Timo Heinonen /kok
- Päivi Räsänen /kd
- Risto Autio /kesk
- Jouko Skinnari /sd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Tarja Filatov /sd
- Juha Rehula /kesk
- Tuija Nurmi /kok