TALOUSARVIOALOITE 267/2014
vp
TAA 267/2014
vp - Jari Myllykoski /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kestävän
kehityksen kaivosrahaston perustamiseen
Eduskunnalle
Suomen maaperän rikkaudet ovat alkaneet herättää kiinnostusta
kaivosliiketoimintaan sijoittavissa tahoissa aina kansainvälistä tasoa
myöten. Taannoin tehdyn kanadalaisen katsauksen mukaan
Suomi on maailman toiseksi houkuttelevin paikka investoida kaivosteollisuuteen.
Siitä huolimatta meillä ei tehdä yhtä suuria
investointeja kuin esimerkiksi Ruotsissa sikäläisen
valtionyhtiön Luossavaara-Kiirunavaara Ab:n (LKAB) yli miljardin
euron investoinnit Kiirunan Svappavaaran louhoksiin.
Kaivostoiminta tarvitsee tuotantoa käynnistettäessä ja
laajennettaessa mittavia investointeja. Suomessa ei ole investoitu
riittävästi yksityistä rahaa kaivostoimintaan,
ja monet maamme suurimmista kaivoksista ovatkin ulkomaisten omistajien
hallussa. Ruotsissa kaivostoiminnan suurin toimija on valtionyhtiö LKAB.
Suomessakin tarvitaan valtion panostusta malmi- ja mineraalivarojen
hyödyntämiseen.
Kaivosalan dynaamiset vaikutukset yhteiskuntaan ovat merkittävät.
Yhden kaivostyöpaikan on arvioitu merkitsevän
jopa 2,5—3,5 muun työpaikan syntymistä.
Dynaamiset vaikutukset koskevat niin logistiikkaa, kalustohankintoja,
ylläpitotehtäviä kuin koko arvoketjua.
Metallikaivokset muodostavat arvoketjun metallurgisten tuotantolaitosten
kanssa, jollaisia on muun muassa Kokkolassa ja Harjavallassa. Sekä tämän
arvoketjun pitämisen Suomessa että korkean jalostusarvon
tuotannon tulee olla kotimaisen elinkeinopolitiikan keskiössä.
Metalliteollisuuden osuus Suomen viennistä on merkittävä.
Kaivosten kotimaisen omistuksen tukeminen on tärkeää.
Kotimaisen omistuksen ja kaivostoiminnan kehittämisen vuoksi
Suomeen tarvitaan valtiollinen kaivosrahasto, joka investoi kaivoshankkeisiin
ja tukee korvaavia elinkeinohankkeita tilanteissa, joissa kaivosten
elinkaari tulee päätökseen ja kaivospaikkakunnalla
tarvitaan uusia elinkeinoja. Kaivosrahaston perustamiseen tarvitaan
alkupanostus ja samalla on aloitettava rahaston tulevan rahoituksen
valmistelu erillisen kaivosveron kautta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon
luvun 32.20 uudelle momentille 50 000 000
euroa kestävän kehityksen kaivosrahaston perustamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2014