Viimeksi julkaistu 11.3.2022 9.57

Talousarvioaloite TAA 267/2021 vp 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Rajaton taide ry:lle (15 000 euroa)

Eduskunnalle

Rajaton taide ry on perustettu vuonna 2017. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää taiteen ja kulttuurin omaksumista, maahanmuuttajien kotoutumista ja kielitaidon kehittämistä sekä taustoiltaan erilaisten ihmisten ja ryhmien välistä kanssakäymistä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää musiikki- ja taidetapahtumia, järjestää keräyksiä ja ottaa vastaan lahjoituksia yhdistyksen taloudellisen pohjan vahvistamiseksi ja tarkoituksensa edistämiseksi. 

Festivaalien yhteydessä on pidetty konserteissa esiintyneiden huippumuusikoiden johdolla mestarikursseja lahjakkaille nuorille pianon, sellon ja viulun soittajille. Konsertit ovat olleet taiteellisesti korkeatasoisia, ja sekä yleisö että esiintyjät ovat olleet tapahtumaan tyytyväisiä. Vähäisten taloudellisten ja henkilöresurssien vuoksi festivaalien kokonaisyleisömäärissä ei päästy tavoitteisiin.  

Kiristyvässä kansainvälisessä tilanteessa tarvitaan suvaitsevaisuutta lisääviä toimia. Musiikki on aina ollut kansainvälistä, kansojen yhteinen kieli, jota voi ymmärtää kulttuurista, kielestä tai uskonnosta riippumatta. Musiikki kuvaa ihmisten syvimpiä tunteita ja tuntoja, joten sen avulla voidaan lisätä keskinäistä ymmärrystä kulttuurisesta ja kielellisestä taustasta riippumatta.  

Suomeen ja Suomesta on kaikkina aikoina muuttanut muusikkoja, jotka osaltaan vähentävät ennakkoluuloja ja lisäävät toisten kulttuurien hyväksymistä. Rajattomuuden teemaan perustuvan musiikkifestivaalin avulla lisätään suomalaisten valmiuksia hyväksyä muualta tulevia ajatuksia sekä sietää ja arvostaa erilaisuutta. Nuorten muusikoiden mestarikurssit lisäävät myös osaltaan eri kulttuurien ymmärtämistä.  

Nuorten kouluttamiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Maahanmuuttovastaisuuden lisääntyessä tarvitaan rohkeutta uida vastavirtaan ja painottaa suvaitsevaisuutta ja keskinäistä ymmärrystä sekä kielellisen ja kulttuurisen erilaisuuden hyväksymistä. Kansainvälisyys on kaiken kehityksen kannalta tärkeää. Tämä koskee erityisesti Suomea, joka on maantieteellisesti Euroopan laidalla. Rajattomuus musiikissa, taiteissa ja elämässä yleensä on tulevan kehityksen kannalta välttämätöntä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 15 000 euroa momentille 29.80.50 Rajaton taide ry:n vuoden 2022 festivaalin järjestämisen tukemiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd