TALOUSARVIOALOITE 270/2012 vp

TAA 270/2012 vp - Riitta Myller /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Botanian ystävät ry:n toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksen yhteydessä Joensuussa toimiva Botanian kasvitieteellinen puutarha tarjoaa yliopistolle erinomaiset puitteet kasvitieteellisen tutkimuksen harjoittamiseen ja samalla puutarha toimii myös merkittävänä matkailuvalttina alueella. Yliopistojen rahoituksen uudistamisen yhteydessä puutarhan jatko on kuitenkin vaarantunut, minkä vuoksi perustettu Botanian ystävät ry -yhdistys kartoittaa puutarhan jatkon turvaamiseksi vaadittavia toimenpiteitä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  35.01.65 lisäyksenä 100 000 euroa Botanian ystävät ry:lle ympäristökasvatukseen ja kulttuuriympäristön vaalimiseen sekä toimivan yhteistyömuodon kehittämiseen päiväkotien ja koulujen kanssa, ja että erityisenä painopisteenä on alueellisen elinvoiman ja vetovoiman kasvattaminen kehittämällä kasvitieteellistä puutarhaa myös matkailun tarpeisiin. Määrärahan osoittaminen Botanian ystävät ry:n toiminnan tukemiseen mahdollistaa tarvittavan siirtymäajan kestävämpien rahoitusratkaisujen löytämiseksi.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Riitta Myller /sd
  • Merja Mäkisalo-Ropponen /sd
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Osmo Kokko /ps
  • Eero Reijonen /kesk