TALOUSARVIOALOITE 274/2007 vp

TAA 274/2007 vp - Miapetra Kumpula-Natri /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Osinkotulojen kertymän nostaminen

Eduskunnalle

Valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden taloudellinen tilanne on pysynyt kuluvan vuoden aikana hyvänä ja tämän vuoksi niiden tulokset säilyvät edelleen korkealla tasolla. Alkuvuoden kehityksen perusteella voi jopa arvioida, että tulokset kohentuvat jonkin verran viime vuodesta. Kun yhtiöiden osingonjakopolitiikassa ei tapahdu muutosta, niin valtiolle tulevat osinkotulot tulevat nousemaan viime vuodesta jonkin verran. Vuoden 2006 tulosten perusteella tänä vuonna maksetaan valtiolle osinkoja 1 650 miljoonaa euroa. Tämän vuoden talousarvioesityksessä osinkoja arvioitiin saatavan 950 miljoonaa euroa. Sittemmin osinkokertymää korotettiin lisätalousarvioissa kahteen otteeseen.

Talousarvioesityksessä arvioidaan osinkoja kertyvän tämän valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden tuloksista 1 450 miljoonaa euroa. Korotettu osinkotuloarvio edellyttää, että valtionyhtiöiden merkittävästä myymisestä pidättäydytään ensi vuoden aikana.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta korottaa valtion vuoden 2008 talousarvion momentin  13.03.01 arvioitua osinkotulojen kertymää 150 000 000 eurolla.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Jouko Skinnari /sd