TALOUSARVIOALOITE 278/2008
vp
TAA 278/2008
vp - Katri Komi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen yliopistokeskuksille
Eduskunnalle
Alueellisen kehityksen näkökulmasta
on koulutuspolitiikka sen yksi keskeisistä osatekijöistä. Kuusi
yliopistokeskusta perustettiin, kun Korkeakoulujen alueellisen kehittämisen
työryhmä esitti, että heikoimmin kehittyneiden
maakuntien osaamisperustaa tulisi vahvistaa.
Yliopistokeskukset perustettiin vuonna 2004 Kajaaniin, Kokkolaan,
Lahteen, Mikkeliin, Poriin ja Seinäjoelle. Nämä yliopistokeskukset
vahvistavat yliopistotoiminnan alueellista kattavuutta ja näissä kaupungeissa
on tätä kautta ollut mahdollista kehittää yliopistojen
toimintaa. Keskusten kautta on myös mahdollista tehdä toimivaa
yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa ja sitä onkin
toteutettu mm. yhteistyönä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.
Laadun yliopistokeskusten osalta ovat taanneet varsinaiset yliopistot,
jotka ovat yliopistokeskuksille antaneet valmiin väylän
toimia tiivisti yhteistyössä myös muun
tiedemaailman kanssa.
Yliopistokeskukset luotiin vahvistamaan sellaisten maakuntien
osaamisperustaa, joissa ei ole ollut tiedekorkeakoulua. Yliopistokeskukset
ovat toimineet erilaisista lähtökohdista niin,
että joissakin on jo lähtötilanteessa
ollut merkittäväkin tutkintoon johtava koulutustehtävä.
Tutkimustoiminta on kaikissa tapauksissa ollut suuresti riippuvainen
sijaintipaikkakuntien tai maakuntien mahdollisuuksista panostaa
osaavaan tutkimushenkilöstöön ja -ympäristöön.
Yliopistokeskuksille myönnetty määräraha
on ollut varsin rajallinen työkalu kilpailukykyisen koulutus-
ja tutkimusympäristön kehittämiseen.
Yliopistokeskukset ovat avanneet esimerkiksi maisteriohjelmissa,
verkostomaisissa koulutusohjelmissa ja poikkitieteellisissä projekteissa
hyviä toimintamahdollisuuksia. Lisäksi ne toimivat usein
juuri niillä aloilla, joilla on merkitystä juuri
maakuntien elinkeinorakenteisiin ja niiden kehittämiseen.
Aluevaikutukset ovat selkeät.
Yliopistokeskuksia tuleekin nykyisten toimintojen lisäksi
kehittää aikuisväestön osaamistason nostamisen
alueellisina koordinaatio- ja kehittämiskeskuksina alueiden
ja sen yritysten kanssa yhdessä toimien. Yliopistokeskukset
muodostavat muuten "yliopistottomille" alueille myös yliopistotasoisen
tutkimustoiminnan keskuksen. Nämä yliopistokeskusten
molemmat ns. kolmatta tehtävää toteuttavat
roolit tulee huomioida jatkossakin yliopistokeskusten asemaa ja
tehtäviä arvioitaessa. Yliopistokeskusten toiminnan
rahoitukseen on saatava pysyvät mekanismit, jotka eivät
ole riippuvaisia ulkopuolisesta rahoituksesta, kuten EU:n rakennerahastoista.
Yliopistokeskukset tulisi saada mukaan myös uudistettavaan yliopistojen
kehittämislakiin.
Opetusministeriö on osoittanut koordinaatiorahaa yliopistokeskuksille.
Tämän lisäksi keskukset ovat saaneet
vuosittain noin 3 miljoonan euron kehittämisrahan, jota
on voitu käyttää toimintojen käynnistämiseen
sekä aluevaikutusten vahvistamiseen. Nyt summa on budjetissa
vain 2,5 miljoonaa euroa. Pitkäjänteinen kehittämistyö vaatii
kuitenkin jatkuvaa rahoitusta. Hallitusohjelmassa on luvattu kehittää edelleen
yliopistokeskuksia. Jotta tämä olisi mahdollista,
olisi yliopistokeskuksille osoitettava ensi vuodelle riittävä rahoitus
ja että kehittämisraha olisi toimintamenomäärärahaa
yliopistokeskuksille kunkin yliopiston koordinaatioyliopiston kautta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 29.50.20 lisäyksenä 500 000
euroa yliopistokeskusten perusrahoitukseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Katri Komi /kesk
- Heli Järvinen /vihr
- Lenita Toivakka /kok
- Jari Leppä /kesk
- Olli Nepponen /kok