TALOUSARVIOALOITE 28/2012 vp

TAA 28/2012 vp - Ritva Elomaa /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden edistämiseen

Eduskunnalle

Hallitusohjelman mukaan hallitus sitoutuu huolehtimaan opiskelijaliikunnasta. Lisäksi hallitusohjelmassa mainitaan työhyvinvoinnin lisäämisen ja työurien pidentämisen olevan keskeisiä keinoja vakauttaa julkista taloutta ja työllisyyttä. Liikunnan positiivista vaikutusta työhyvinvointiin ei voida vähätellä. Riittämättömästä liikunnan määrästä aiheutuu merkittäviä terveyshaittoja, jotka heijastuvat työhyvinvointiin. Työkyvyttömyyden taustalla ovat yleisimmin mielenterveyden häiriöt, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä sydän- ja verisuonitaudit. Riittävä liikkuminen on omiaan ennaltaehkäisemään juuri edellä mainittuja työkyvyttömyyden taustatekijöitä. Lisäksi liikunnalla on positiivisia vaikutuksia opiskelukykyyn ja jaksamiseen. Opiskelu on opiskelijoiden työtä, joten opiskelijaliikuntaa voidaan verrata työyhteisöliikuntaan. Kansalaisia tulisi kannustaa liikkumaan iästä ja elämänvaiheesta riippumatta. Korkeakoulut ovat valtion liikuntapanostusten näkökulmasta hyvä paikka tavoittaa laaja joukko nuoria aikuisia ja edistää heidän liikunnallisuuttaan.

Liikunnan asema suomalaisissa korkeakouluissa vaihtelee koulukohtaisesti. Toisissa kor-keakouluissa opiskelijoiden liikuntamahdollisuudet ovat hyvällä tasolla, kun taas toisaalla opiskelijaliikuntaan ei juuri panosteta. Ammattikorkeakouluissa opiskelijoille kohdistetut liikuntapalvelut jäävät jälkeen yliopistojen tarjonnasta. Tähän tulee puuttua valtiovallan taholta ja mahdollistaa kaikille suomalaisille ammattikorkeakouluopiskelijoille vähintäänkin kohtuulliset liikuntapalvelut oppilaitosten puolesta. Oulun korkeakoululiikunnan pilottihanke Lähtenyt liikkumaan on hyvä osoitus korkeakoululiikunnan positiivisista vaikutuksista.

Eri ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet tarjota liikuntapalveluja vaihtelevat kunnittain pitkälti paikallisten liikuntapaikkojen perusteella. Laadukkaan korkeakoululiikunnan tarjoaminen edellyttäisi paikoin uusien liikuntapaikkojen rakentamista, mutta useimmilla ammattikorkeakoulupaikkakunnilla korkeakouluopiskelijoiden käyttöön riittäisivät olemassa olevat liikuntatilat, joiden käyttöä voitaisiin tehostaa korkeakoulujen ja kuntien välisellä yhteystyöllä. Hyvä korkeakoululiikunta -suositusten mukaan liikuntapalveluiden rahoitus-osuuden tulisi olla noin 30 euroa opiskelijaa kohden. Noin 135 000 ammattikorkeakouluopiskelijalla budjettivaikutukset olisivat yhteensä neljän miljoonan euron luokkaa. Tämän investoinnin positiiviset budjettivaikutukset yhteiskunnan näkökulmasta ylittäisivät pitkällä aikavälillä todennäköisesti reilusti neljän miljoonan euron summan.

Ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden parantamista varten tulisi perustaa riittävän laa-jamittainen tutkimushanke, joka kartoittaisi perusteellisesti liikuntapalveluiden kehityksen vaikutuksia opiskelijoiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tutkimushanke tulee toteuttaa useassa eri ammattikorkeakoulussa eri puolilla Suomea, ja vaikutuksia tulee kartoittaa riittävän pitkällä aikavälillä. Merkittävin konkreettinen panostus olisi ammattitaitoisten henkilöiden palkkaaminen Oulun Lähtenyt liikkumaan -hankkeen tapaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  29.90.50 lisäyksenä 500 000 euroa ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden parantamiseen tähtäävän kehittämis- ja selvitystoiminnan menoihin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Ritva Elomaa /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Mika Niikko /ps