TALOUSARVIOALOITE 282/2009 vp

TAA 282/2009 vp - Matti Kauppila /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Päijät-Hämeen koulujen homeongelmien korjaamiseen

Eduskunnalle

Suomen koulurakennusten kuntoa ja sisäilman laatua on viime vuosina selvitetty monin tavoin. Tavallisimmat koulurakennuksiin liittyvät ongelmat ovat puutteellinen ilmanvaihto sekä kosteus- ja homevauriot. Ilmanvaihto on todettu puutteelliseksi jopa neljässä viidestä koulurakennuksesta, ja rehtoreille suunnatun kyselyn perusteella 40 prosentissa kouluista on homevaurioista johtuvaa kiireellistä korjaustarvetta. Homeongelmat ovat monen koulun arkipäivää, niin myös useissa päijäthämäläisissä kouluissa. Päijät-Hämeessä on monessa koulussa todettu vakavia ongelmia, ja opetusta on ollut pakko siirtää muihin tiloihin homeongelmien takia. Lähivuosina Päijät-Hämeessä joudutaan peruskorjaamaan useita koulurakennuksia. Homeongelmista kärsivien koulujen kunnostamisella on kiire. Kuntien rakennustukien lisäksi valtion tuki koulujen homeongelmien korjaamiseksi on tärkeää. Siksi on välttämätöntä odottaa homekoulujen kunnostamiseen varattua määrärahaa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  29.10.34 lisäyksenä 500 000 euroa Päijät-Hämeen koulujen homeongelmien korjaamiseen.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Matti Kauppila /vas