TALOUSARVIOALOITE 283/2004
vp
TAA 283/2004
vp - Esko Kiviranta /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen nuoren
metsän hoidon ja kunnostuksen turvaamiseen
Eduskunnalle
Metsänhoito- ja metsänparannustöiden
määrä on kääntynyt
viime vuosina selvään nousuun, mikä on
pitänyt yksityismetsätalouden työllisyyttä korkealla
tasolla. Metsänparannustöissä on korostunut
2000-luvulla erityisesti nuoren metsän hoito.
Metsätalouden kannalta on tärkeää,
että valtion talousarviossa varataan tarvetta vastaava määräraha
metsänparannustöihin. Arviomääräraha
puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen on valtion vuoden
2005 talousarvioesityksessä 63,38 miljoonaa euroa.
On varsin todennäköistä, että metsänparannustyöt
joudutaan ensi vuonna keskeyttämään nuoren
metsän hoitotöiden toteuttamisen kannalta parhaaseen
aikaan loka-marraskuussa, jos arviomäärä jää eduskuntakäsittelyssä talousarvioesityksen
mukaiselle tasolle. On syytä myös muistaa, että metsänparannustöiden
rahoituksesta valtion tuki kattaa vain osan. Suurin osa metsänparannustöihin
käytettävästä rahasta tulee metsänomistajien
omista varoista. Lisäämällä metsänparannusvaroja
valtio tukee metsäalan työllisyyttä ja
maaseudun elinvoimaisuutta.
Nuoren metsän hoitotyöt on saatava käyntiin ajoissa
ja hoidetuiksi asianmukaisesti, minkä vuoksi lisämäärärahan
myöntäminen metsänparannustöihin
on välttämätöntä. Tällöin
ei myöskään tarvitse turvautua lisätalousarviorahoitukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 30.60.44 lisäyksenä 9 000 000
euroa tarpeellisten metsänparannustöiden toteuttamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004