TALOUSARVIOALOITE 285/2005 vp

TAA 285/2005 vp - Jyrki Katainen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 parantamiseen välillä Päiväranta—Vuorela

Eduskunnalle

Valtatie 5 on Pohjois-Savon ja Kainuun tärkein pohjois-eteläsuuntainen maantieyhteys ja se on samalla yksi koko Suomen tärkeimmistä valtateistä. Pohjois-Savon liikenneyhteyksien kannalta pahin kohta on Varkaus—Joroinen-tieosuuden valmistumisen jälkeen Kallan sillat välillä Päiväranta—Vuorela. Tieosa on nelikaistainen maantie moottoriteiden välissä ja tieosalla on vielä nostosillat. Onnettomuustilanteissa liikenne voi ruuhkautua useiksi tunneiksi, ja veneilykauden aikana siltojen avaus pysäyttää ajoittain liikenteen.

Tieosuuden kunnostaminen sisältää tien nostamisen sekä lisäkaistojen, siltojen ja kevyen liikenteen väylien rakentamisen. Kunnostamisen kustannusarvio on 49,7 miljoonaa euroa. Hankkeen yleissuunnitelma on hyväksytty, ja tiesuunnitelman laadinta toteutetaan perustienpidon määrärahoilla vuosien 2005—2006 aikana. Tieosuuden rakentaminen voidaan aloittaa vuoden 2007 aikana, mitä varten hanke tulee saada liikenne- ja viestintäministeriön uusien tiehankkeiden luetteloon. Hanke tarvitsee vuonna 2007 5 miljoonan euron aloitusrahan.

Itäiseen Suomeen ei ole osoitettu talousarvioehdotuksessa yhtään uutta tiehanketta, mitä ei voi pitää valtakunnan tasapuolisen kehittämisen näkökulmasta hyväksyttävänä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2006 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää hankkeen Päiväranta—Vuorela (valtatie 5) perusparannuksen suunnitteluun siten, että hanke voidaan käynnistää vuonna 2007.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Jyrki Katainen /kok
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Markku Rossi /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Eero Lämsä /kesk
  • Rauno Kettunen /kesk