TALOUSARVIOALOITE 285/2012
vp
TAA 285/2012
vp - Martti Mölsä /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen eläinkokeita
korvaavan vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMin viranomaistoimintaan
Eduskunnalle
Pirkanmaalaiset kansanedustajat haluavat tuoda esille,
että niin maakunnalle kuin koko maallekin on tärkeää valtion
rahoituksen osoittaminen Tampereen yliopiston yhteydessä toimivalle eläinkokeita
korvaavalle kansalliselle vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMille.
Keskus kehittää ja validoi ihmisperäiseen
solu- ja kudosviljelyyn perustuvia menetelmiä, joilla voidaan
täydentää tai korvata eläinkokeita.
FICAM toimii vaihtoehtomenetelmien asiantuntijakeskuksena Suomessa,
ja sen johtaja toimii Suomen yhteyshenkilönä Euroopan
unionissa. FICAM toimii Suomessa EU-lainsäädännön
ja kansallisen koe-eläinlain mukaisena virallisena validointi-
ja referenssilaboratoriona.
FICAMin viranomaistoiminta tulee jatkossa turvata valtion rahoituksella.
Opetus- ja kulttuuriministeriö tulee omalta osaltaan rahoittamaan vuoteen
2016 saakka FICAMin toimintaa siten, että vaihtoehtomenetelmäkeskus
antaa kansallisen tason palvelua muille yliopistoille muun muassa
koulutus- ja tietopalveluina. Tampereen yliopisto jatkaa vaihtoehtomenetelmäkeskuksen
toiminnan
rahoittamista perus- ja tukitoiminnoissa, mutta ei vaihtoehtomenetelmäkeskuksen
viranomaistehtävissä, sillä EU-direktiivin
määrittelemän koe-eläintoiminnan
velvoitteet kohdistuvat maa- ja metsätalousministeriön
vastuulle.
Vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMin vuotuinen määrärahatarve
viranomaistoimintaan on 1,0 miljoonaa euroa, mistä vuoteen
2016 saakka on tulossa opetus- ja kulttuuriministeriön
kautta 250 000 euroa vuodessa. Keskuksella on tarve vuotuiseen
750 000 euron lisärahoitukseen maa- ja metsätalousministeriön
pääluokasta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 30.01.22 lisäyksenä 750 000
euroa eläinkokeita korvaavan vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMin
viranomaistoiminnan rahoitukseen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Martti Mölsä /ps
- Pauli Kiuru /kok
- Oras Tynkkynen /vihr
- Arto Satonen /kok
- Mikko Alatalo /kesk
- Harri Jaskari /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Arto Pirttilahti /kesk
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Leena Rauhala /kd
- Sauli Ahvenjärvi /kd
- Hanna Tainio /sd
- Jari Myllykoski /vas
- Saara Karhu /sd
- Pertti Virtanen /ps
- Pia Viitanen /sd
- Sofia Vikman /kok
- Anna Kontula /vas