TALOUSARVIOALOITE 286/2004 vp

TAA 286/2004 vp - Katri Komi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen suureläinsairaalan vuokrakustannuksiin Viikissä

Eduskunnalle

Maamme ainoan yliopistollisen ja ainoan ympärivuorokautisen hevossairaalan kohtalo on vaakalaudalla. Pieneläinsairaalan rakennustyö Viikissä on jo alkanut valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, mutta jo yksityiskohtaiseen suunnitteluun edennyttä hevossairaalaosaa ei nykypäätöksin voida rakentaa.

Hevossairaalan eli suureläinsairaalan rakentamislupaa ovat edeltäneet kahden eri selvitystyöryhmän raportit. Selvityksen perusteella opetusministeri Tuula Haataisen kirjeessä Helsingin yliopistolle 15.6.2004 todetaan seuraavaa: "Opetusministeriön työryhmä, jonka tehtävänä oli miettiä eläinsairaalan tilaratkaisuja, on saanut työnsä valmiiksi. Työryhmän mukaan eläinsairaalan sijoittaminen Viikkiin on paras vaihtoehto, mikäli työryhmän asettamat taloudelliset reunaehdot toteutuvat."

Maassamme on tällä hetkellä noin 60 000 hevosta, ja määrä lisääntyy. Mikäli hevossairaalaa ei rakenneta, EU-säädösten edellyttämä hevosopetus eläinlääketieteen opiskelijoille ja erikoiseläinlääkäreiksi koulutettaville loppuu Suomessa ja suomalaisten eläinlääkärien laillistuminen kokonaisuudessaan vaarantuu.

Nykyiset Hämeentiellä toimivat tilat on alun pitäen suunniteltu 25 vuosittaiselle opiskelijalle, vaikka nykyään opiskelijoita on jo 52. Opetusministeriö karsi Viikin rakennuskustannuksista matkan varrella jo 6 milj. euroa, jolloin nykyisellekin opiskelijamäärälle uudet tilat pienentyneine bruttoneliömetreineen ovat jo valmiiksi ahtaat.

Ongelman ytimenä ovat lisääntyvät vuokrakulut Viikin uusissa tiloissa. Hevossairaalan puuttuvan tilavuokran rahasumma on 310 000 euroa vuodessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 310 000 euroa suureläinsairaalan vuokrakustannuksiin Viikissä.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Katri Komi /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Arto Seppälä /sd