TALOUSARVIOALOITE 288/2012
vp
TAA 288/2012
vp - Martti Mölsä /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Tampereella
sijaitsevan UKK-instituutin toimintaan
Eduskunnalle
Pirkanmaalaiset kansanedustajat haluavat tuoda esille,
että niin maakunnalle kuin koko maallekin on tärkeää kansallisesti
ja kansainvälisesti arvostetun terveysliikunnan asiantuntijayksikön UKK-instituutin
toiminnan turvaaminen. Instituutin toiminnan tarkoituksena on yksilön
ja väestön terveyden, toimintakyvyn
ja omatoimisen terveydenhoidon sekä terveyttä edistävän
liikunnan edistäminen, kehittäminen ja tutkimus. Instituutti
toimii aidosti sillanrakentajana terveyden ja liikunnan toimialojen
välillä. Toiminta tukee hyvin hallitusohjelman
kirjauksia kansalaisten kannustamisesta vastuulliseen terveyskäyttäytymiseen,
koko elämänkaaren mittaisesta liikunnallisesta
elämäntavasta ja työyhteisöliikunnan
kannustavuudesta.
Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiön
ylläpitämän UKK-instituutin toiminta
sai RAY:n yleisavustusta vuoteen 2010 saakka. Vuodesta 2011 lähtien
yleisrahoitus siirrettiin säädetyn lain mukaisesti
valtionavustukseksi, joka on sijoitettu valtion talousarviossa sosiaali-
ja terveysministeriön pääluokkaan omalle
momentilleen. Budjettiperusteisuudella oli tarkoitus turvata instituutin toiminnan
perusta ja taata asiantuntijakeskuksen pitkäjänteinen
toiminta. Instituutin muu rahoitus muodostuu kilpailun kautta saatavasta
tutkimus- ja projektirahoituksesta, jonka osuus kokonaisrahoituksesta
on noin 2/3.
Valtionavustuksella instituutti pystyy kattamaan viestinnän
ja hallinnon menoja, kuten henkilökunnan palkkauskuluja,
kiinteistömenoja, kirjaston, julkaisutoiminnan ja informaatiopalvelun
menoja, tietotekniikan ja ohjelmistojen ylläpitomenoja
sekä erilaisten tarvikkeiden ja palvelujen hankintamenoja.
Kuluvana vuonna UKK-instituutin valtionavustus on ollut 947 000
euroa. Vuonna 2011 valtionavustus oli 1,1 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja
terveysministeriö ehdotti omassa budjettiesityksessään
1,1 miljoonan euron määrärahaa vuodelle
2013, mutta hallituksen budjettiesityksessä määrärahaksi
esitetään 922 000 euroa.Valtionrahoituksen
tarve UKK-instituutin toimintaan vuodelle 2013 on 1,1 miljoonaa
euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 33.70.52 lisäyksenä 178 000
euroa Tampereella sijaitsevan UKK-instituutin toimintaan.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Martti Mölsä /ps
- Pauli Kiuru /kok
- Oras Tynkkynen /vihr
- Arto Satonen /kok
- Mikko Alatalo /kesk
- Harri Jaskari /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Arto Pirttilahti /kesk
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Leena Rauhala /kd
- Hanna Tainio /sd
- Saara Karhu /sd
- Pertti Virtanen /ps
- Pia Viitanen /sd
- Sofia Vikman /kok
- Anna Kontula /vas