TALOUSARVIOALOITE 29/2011 vp

TAA 29/2011 vp - Ritva Elomaa /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen veteraanien kotihoitoon

Eduskunnalle

Sotaveteraanien kuntoutusmäärärahaa ollaan talousarvioesityksen 2012 mukaan laskemassa yhteensä noin 6,3 miljoonalla eurolla. Veteraaneille kohdistetuista määrärahoista etenkin kuntoutukseen suunnattujen varojen merkitys kasvaa sotaveteraanien keski-iän noustessa. Näin ollen kuntoutukseen kotihoitoineen tulisi panostaa aiempaa enemmän. Sotaveteraaniliiton mukaan rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan varatut 26 588 000 euroa ei riitä kaikkien veteraanien kuntoutukseen. Tämän määrärahan mitoituksessa on huomioitu veteraaneille kotiin vietävät kunnalliset avopalvelut, joihin kohdistetaan 2,3 miljoonaa euroa.

On ensiarvoisen tärkeää mahdollistaa kaikkien sotaveteraanien kuntoutus heille sopivimmalla tavalla. Monille veteraaneille kotona asuminen mahdollisimman pitkään on merkittävä asia. Tämän mahdollistaa riittävä kotihoidon taso, jonka turvaamiseksi tarvitaan riittävät määrärahat.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  33.50.56 lisäyksenä 1 500 000 euroa euroa veteraanien kotiin vietävien kunnallisten avopalveluiden edistämiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Ritva Elomaa /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Ari Jalonen /ps