Viimeksi julkaistu 11.3.2022 10.18

Talousarvioaloite TAA 298/2021 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä määrärahan lisäämisestä opintotuen tulorajojen nostamiseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus päätti budjettiriihessä korottaa opintotuen tulorajoja määräaikaisesti vuodeksi 2022. Tulorajojen korotus on perusteltua mutta uudistus on syytä toteuttaa pysyvänä ratkaisuna. Tulorajoja pitäisi myös korottaa huomattavasti enemmän kuin hallitus kaavailee. Noin 20 prosentin korotus tiukkoihin tulorajoihin ei paranna riittävästi opiskelijoiden tilannetta. Tulorajan noston positiiviset vaikutukset työllisyyteen olisi myös huomattavasti suuremmat, mikäli tulorajaa korotetaan enemmän ja mikäli muutos jäisi pysyväksi. 

Kosonen ja Järvinen (2019) selvitti silloisen hallituksen tilauksesta opintotuen tulorajojen korotuksen vaikutuksia Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisemassa raportissa Opintotuen tulorajat, raportteja 37, 2019. Raportin mukaan tulorajoja voitaisiin nostaa esimerkiksi 50 prosentilla, jolloin 9 opintotukikuukauden tuloraja olisi 18 000 euroa nykyisen 12 000 euron sijaan. Selvityksen mukaan tällainen muutos parantaisi opiskelijoiden toimeentuloa selkeästi ja samalla verotulot kasvaisivat. Tulorajan korotus 50 prosentilla lisäisi raportin mukaan julkisyhteisöjen nettotuloja 5,9 miljoonalla eurolla, vaikka muutos lisäisikin opintorahamenoja. 

Valtionvarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasen julkisuudessa esittämien arvioiden mukaan tulorajan korotus 25 prosentilla lisäisi opintotukimenoja noin 8 miljoonaa euroa ja se vahvistaisi julkista taloutta noin 15—20 miljoonalla eurolla. Hallitus on antamassa tätä ehdotusta vastaavan esityksen täydentävässä talousarvioesityksessään marraskuussa 2021. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esittää, että tulorajoja korotetaan 50 prosentilla ja muutoksesta tehdään pysyvä. Uudistus lisäisi opintorahamenoja hallituksen esitystä enemmän mutta vahvistaisi samalla opiskelijoiden taloudellista asemaa ja lisäisi julkisia tuloja. Esitys sisältyy KD eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2022. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 29.70.55 opintotuen tulorajojen nostamiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd