TALOUSARVIOALOITE 302/2007 vp

TAA 302/2007 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen

Eduskunnalle

Yksityisteiden valtionapuja on supistettu merkittävästi, mikä on johtanut yksityistieverkoston kunnon merkittävään heikkenemiseen. Vastuu yksityisteiden kunnossapidon kustannuksista on siirtynyt entistä enemmän yksityistieosakkaille. Kuntien heikko taloudellinen tilanne on johtanut siihen, että kunnat tukevat taloudellisesti yksityisteiden kunnossapitoa tarpeeseen nähden yhä vähemmän.

Yksityisteiden liikenne ei kuitenkaan ole merkittävästi vähentynyt. Vaikka vakituinen asuminen on vähentynyt, niin vapaa-ajan asuminen on lisääntynyt. Yksityistiet ovat elintärkeitä teollisuuden puuhuollolle ja maataloudelle. On kohtuutonta, että yksityisteiden osakkaat joutuvat yhä suuremmassa määrin kustantamaan yksityisteiden ylläpidon ja perusparannukset.

Suomessa on valtionapuun oikeutettuja yksityisteitä noin 60 000 km ja avustettuja kohteita vuodessa noin 840. Määrärahojen vähäisyyden vuoksi valtion tuki hyväksytyistä kustannuksista on ollut vain 60 %, kun tuen enimmäismäärä voi olla 75 % hyväksytyistä kustannuksista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.25.50 lisäyksenä 8 000 000 euroa yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Claes Andersson /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Jaakko Laakso /vas