TALOUSARVIOALOITE 303/2008 vp

TAA 303/2008 vp - Marjaana Koskinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kunnallisverotuksen perusvähennyksen korottamiseen

Eduskunnalle

Toimeentulotuessa on 340 000 toimeentulotukiasiakasta ja työmarkkinatuen/peruspäivärahan saajista kaksi kolmesta joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, koska tukien määrä on alhainen ja niitä verotetaan (kunnallisvero, sava ja kirkollisvero 20 prosenttia). Eläkeläisten kunnallisverovähennys on yksinäiselle 7 710 euroa vuodessa ja perheelliselle 6 670 euroa/vuodessa ja näin ollen esim. täydellä kansaneläkkeellä oleva ei maksa lainkaan veroa. Olisi perusteltua, että kunnallisverotuksen perusvähennys,joka on nyt 1 480 euroa, nostettaisiin samaan tasoon kun eläkeläisten eläketulovähennys eli 7 710 euroon. Hallitus esittää yleisiä veronkevennyksiä ,jotka ovat suunnattu enimmäkseen hyvätuloisille sekä ruuan arvonlisäveron alennusta 12 prosentiin. Vuoden 2009 budjetissa ei ole ensimmäistäkään parannusesitystä työttömille ja heidät on unohdettu kokonaan veroratkaisusta.

Tulen tekemään myös asiaa koskevan lakialoitteen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  28.90.30 lisäyksenä 500 000 000 euroa kuntien rahoituksen vahvistamiseen kunnallisverotuksen perusvähennyksen korottamisen vuoksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Marjaana Koskinen /sd
  • Esa Lahtela /sd