TALOUSARVIOALOITE 305/2011
vp
TAA 305/2011
vp - Arto Pirttilahti /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen lääkäri-
ja lääkintähelikopteritoiminnan tukemiseen
Tampereella
Eduskunnalle
Pirkanmaalaiset kansanedustajat haluavat tuoda esille,
että niin maakunnalle kuin koko maalle on tärkeää valtion
rahoituksen osoittaminen lääkäri- ja
lääkintähelikopteritoimintaan. Toiminta
on organisoitu uudelleen kuluvan vuoden alusta niin, että vastuu
on siirtynyt alueellisilta tukiyhdistyksiltä yliopistollisille
sairaanhoitopiireille. Lähtökohtana on ollut helikopteritoiminnan
kehittäminen ja raha-automaattiyhdistyksen avustuksen korvaaminen
valtion budjettirahoituksella. Yliopistolliset sairaanhoitopiirit
vastaavat alueellaan tarvittavan lääkäri-
ja lääkintähelikopterin lääkinnällisestä toiminnasta.
Budjettirahoitusta saa käyttää helikopteritoiminnan
lentotoiminta- ja hallinnointikustannuksiin, joista vastaa FinnHEMS
Oy. Toimintaan, joka on osa julkista terveydenhuoltoa, on tarkoitus
siirtyä 1.1.2012.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ehdotti valtion
ensi vuoden talousarvioon 26,8 miljoonan euron suuruista määrärahaa
kuuden lääkärihelikopterin toimintaan.
Valtiovarainministeriön ehdotuksessa ja hallituksen
esityksessä lääkärihelikopteritoimintaan
esitetään vain 11,8 miljoonaa euroa.
Tämä tarkoittaisi helikoptereiden määrän
vähentymistä kuudesta kolmeen, mikä johtaisi
erittäin epätasa-arvoiseen tilanteeseen suomalaisessa
ensihoitopalvelussa. STM on myöhemmin täsmentänyt
määrärahatarpeen 22,5 miljoonaksi euroksi
vuodelle 2012.
Ehdotettujen kuuden tukikohdan sijaintipaikat (Vantaa, Tampere,
Turku, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi) perustuvat tarkkaan selvitykseen, jossa
on laadittu sairaanhoitopiiri- ja kuntatasoa tarkempi arvio lääkärihelikoptereiden
tehtävämäärästä.
Tehtävämääräennusteet
on laskettu alueittain väestömäärän,
ikärakenteen ja liikenneonnettomuusriskin perusteella.
Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) ensihoidon tehtävämäärä on
toiseksi suurin Suomessa heti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin
jälkeen. Vuoden 2010 hätäkeskuslaitoksen
tilastojen mukaan Tampereella olevan tukikohdan alueella sadan kilometrin
säteellä oli 5 421 A- ja B-luokan ensihoitotehtävää,
joista 3 022 oli Pirkanmaalla. 1.9.2011 lähtien
toimineella TAYS:n ensihoitolääkäriyksikön
maayksiköllä on ollut A-luokan tehtäviä siten,
että vuotuinen määrä tulee olemaan
noin 1 900 tehtävää, mikä on
lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan pohjaksi
laadittujen laskelmien mukainen.
Maan toiseksi suurimman maakunnan ja erityisvastuualueen ensihoitopalvelu
tulee turvata osoittamalla yhden lääkäri-
ja lääkintähelikopterin sijoittaminen
Tampereelle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yhteyteen.
Valtion rahoituksen tarve kuuden lääkäri-
ja lääkintähelikopterin toimintaan on
22,5 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 33.60.40 lisäyksenä 10 700 000
euroa ja sijoittaa yhden lääkäri- ja
lääkintähelikopterin Tampereelle.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Arto Pirttilahti /kesk
- Pauli Kiuru /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Hanna Tainio /sd
- Anna Kontula /vas
- Sofia Vikman /kok
- Mikko Alatalo /kesk
- Arto Satonen /kok
- Harri Jaskari /kok
- Laila Koskela /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Pertti Virtanen /ps
- Martti Mölsä /ps
- Pia Viitanen /sd
- Saara Karhu /sd
- Leena Rauhala /kd