TALOUSARVIOALOITE 305/2014
vp
TAA 305/2014
vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen valtatien
4 parantamiseen yhteysvälillä Jyväskylä—Oulu
Eduskunnalle
Valtatie 4 on maamme lyhin ja keskeisin tieyhteys pääkaupunkiseudun
ja Pohjois-Suomen välillä palvellen etenkin tavaraliikenteen
merkittävimpänä pitkämatkaisten
kuljetusten reittinä. Tie on osa EU:n TEN-T-ydinliikenneverkkoa,
jonka tulee olla kokonaisuudessaan valmis vuonna 2030. Yhteysväli
Jyväskylä—Oulu sisältyy liikennepoliittisen
selonteon vuosien 2016—2022 kehittämisohjelmaan,
mutta sen toteuttamista on aikaistettava Äänekoskelle
rakennettavan biotuotetehtaan takia.
Valtatien 4 yhteysvälin Jyväskylä—Oulu
merkittävimmät puutteet kohdistuvat Jyväskylään osuudelle
Kirri—Tikkakoski. Tiejakson ongelmina ovat erityisesti
huono liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuutta haittaava ohitusmahdollisuuksien
puute. Vilkkaan liikenteen aikaan valtatieltä kääntyvät
autot synnyttävät jonoja ja vaaratilanteita, samaten
tielle liittyminen on hankalaa. Väylän rakenteellinen
kunto on heikko, eikä sen leveys ole liikennemäärän
edellyttämällä tasolla. Liikenneturvallisuusriskiä kohottavat
paikallisen liikenteen sekoittuminen pitkämatkaiseen liikenteeseen,
kevyen liikenteen väylien puute ja runsas liittymien määrä.
Jakson korkeat liikennemäärät (KVL noin
15 000—19 000 ajoneuvoa vuorokaudessa)
ja pitkämatkaisen raskaan liikenteen suuri osuus edellyttävät
moottoritietasoista väylää, jonka rakentaminen
tulisi etenkin liikenneturvallisuussyistä käynnistää mahdollisimman
pikaisesti. Tiejakson pituus on noin 16 kilometriä, ja
sen moottoritieksi rakentamisen kustannuksiksi on arvioitu noin
150 miljoonaa euroa. Koko lähes 340 kilometriä pitkän osuuden
Jyväskylä—Oulu parantamisen kustannusarvio
on noin 200 miljoonaa euroa.
Äänekosken biotuotetehtaan raaka-aine tullaan
kuljettamaan tehtaalle lähinnä rekkoja käyttäen,
jolloin valtatie 4 toimii tärkeimpänä kuljetusväylänä.
Tehtaan raaka-aineiden saannin kannalta merkittävimmät
Jyväskylä—Oulu-välin Äänekoskella
sijaitsevat riittävän suunnitteluvalmiuden omaavat
osahankkeet ovat Huutomäen eritasoliittymän (vt
4/vt 13) rakentaminen ja Äänekoski—Viitasaari-välin
ohituskaistojen parantaminen, jotka on välttämätöntä saada
toteutetuiksi ennen vuonna 2017 tapahtuvaa biotuotetehtaan toiminnan
käynnistymistä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon
momentille 31.10.77 lisäyksenä 40 000 000
euroa valtatien 4 yhteysvälin Jyväskylä—Oulu
parantamista varten.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2014
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Kauko Tuupainen /ps
- Eila Tiainen /vas
- Teuvo Hakkarainen /ps