TALOUSARVIOALOITE 306/2013
vp
TAA 306/2013
vp - Jussi Niinistö /ps ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen valtion
varoista suoritettavaan eläkkeen korvaamiseen varusmies- ja
siviilipalveluksen ajalta
Eduskunnalle
Varusmies- ja siviilipalveluksen ajalta ei nykyisen
lainsäädännön nojalla kartu
eläkettä, jollei sen aikana ole työeläkevakuutettavia
työansioita. Käytännössä palvelusaika
jättää eläkkeen karttumatta
keskimäärin 8,5 kuukauden ajalta.
On epäoikeudenmukaista, että kansalaisvelvollisuuden
suorittaminen vähentää nuorelle tulevaisuudessa
maksettavan eläkkeen määrää.
Varusmies- ja siviilipalvelusta suorittavat on otettava eläkejärjestelmän
piiriin, jotta heille karttuu eläkettä, kuten
alle kolmivuotiaan lapsen hoidon ja opiskelun ajalta karttuu.
Eläkkeen karttuminen varusmies- ja siviilipalveluksen
ajalta aiheuttaisi opiskeluajan eläkekustannuksiin verrattuna
huomattavasti pienemmät kustannukset. Tämä selittyy
varusmiesajan lyhyemmällä kestolla ja kohdentumisella
vain noin puoleen ikäluokasta.
Eduskunta on jo vuonna 2007 kiinnittänyt huomiota varusmiesten
eläketurvan puuttumiseen. Tuolloin eduskunta edellytti
hallitusta ryhtymään toimiin varusmiespalvelusajan
ottamiseksi huomioon eläkkeen määräytymisessä (EV 110/2007
vp). Asiaa ei kuitenkaan ole edistetty.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 33.40.53 lisäyksenä 1 500 000
euroa valtion varoista suoritettavaan eläkkeen korvaamiseen
varusmies- ja siviilipalveluksen ajalta ja lisää momentin
perusteluihin maininnan, että määrärahaa
saa käyttää valtion varoista suoritettavaan
eläkkeen korvaamiseen varusmies- ja siviilipalveluksen
ajalta.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Jussi Niinistö /ps
- Mika Niikko /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ville Vähämäki /ps
- James Hirvisaari /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Arja Juvonen /ps
- Ari Jalonen /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Johanna Jurva /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Olli Immonen /ps