TALOUSARVIOALOITE 308/2005 vp

TAA 308/2005 vp - Rauno Kettunen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 linjauksen muuttamiseen Lapinlahden Nerkoon kylän kohdalla

Eduskunnalle

Valtatie 5 Nerkoon kylän kohdalla on noussut turvattomuutensa vuoksi aina uudelleen ja uudelleen otsikoihin. Otsikot ovat olleet poikkeuksetta murheellisia onnettomuusotsikoita. Kun otetaan huomioon, että tie on niin hyvin hoidettu kuin nykyisellään on mahdollista, ovat onnettomuusluvut entistä hälyttävämpiä. Vuonna 1996 tehdyn yleissuunnitelman jälkeen on kylän kohdalla kuollut viisi ihmistä. Viimeisin loukkaantunut vuonna 2005 oli Nerkoon koulun oma oppilas. Tie Nerkoon kylän kohdalla on vaarallinen sekä autoilijoille että jalankulkijoille.

Nerkoon kylän asukasluvun kehitys uhkaa hidastua muuttajien harkitessa turvallisuusasiaa ja tonttien vähäisyyttä. Uusi tielinjaus avaisi uusia mahdollisuuksia kylän elinkeinojen monipuoliselle kehittämiselle. Myös koulun tulevaisuuden kannalta kylälle tulevat uudet lapsiperheet ovat hyvä asia. Nerkoo on elävä kylä, jossa on monipuolisia harrastusmahdollisuuksia, hyvä koulu ja yritteliäitä ihmisiä asukkaina.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 5 000 000 euroa valtatien 5 linjauksen muuttamiseen Lapinlahden Nerkoon kylän kohdalla.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Rauno Kettunen /kesk