Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.01

Talousarvioaloite TAA 309/2019 vp 
Sari Tanus kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä lapsilisän tason korottamiseen (100 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Köyhien lasten määrä on ollut viime vuosina Suomessa kasvussa. Perheen köyhyys vaikuttaa lapseen niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Vastaavasti tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että vauvaikäisenä koettu köyhyys voi vaikuttaa vielä nuoruudessa. Lapsilisiin aikaisempina vuosina tehdyt leikkaukset sekä muiden sosiaalietuuksien indeksijäädytykset ovat vaikuttaneet juuri valmiiksi taloudellisesti heikommassa asemassa oleviin perheisiin. Syntyvyys on Suomessa laskenut dramaattisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Syitä syntyvyyden heikkenemiseen on useita. Yksi tekijä on taloudellinen epävarmuus.  

Hallitus esittää lapsilisään 10 euron korotusta kuukaudessa niin, että 4. ja 5. lapsen lapsilisää sekä lapsilisän yksinhuoltajakorotusta korotetaan. Lapsilisän korotus pitäisi ulottaa koskemaan kaikkia perheitä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esittää lapsilisän korotusta 10 eurolla kuukaudessa myös niille perheille, jotka jäävät hallituksen esityksen mukaisen korotuksen ulkopuolelle.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vuoden 2020 vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 000 euroa momentille 33.10.50 lapsilisän tason korottamiseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Sari Tanus kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Essayah kd 
Päivi Räsänen kd 
Peter Östman kd