Viimeksi julkaistu 15.10.2025 15.58

Talousarvioaloite TAA 317/2025 vp 
Antti Kurvinen kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Purmojärven Laukkosenlahden pumppaamojen uusimiseen Kortesjärvellä (50 000 euroa)

Eduskunnalle

Purmojärvi on Kauhavan kaupunkiin kuuluvalla Kortesjärvellä sijaitseva järvi. Purmojärven pinta-ala on noin 390 hehtaaria. Järven rannoilla on niin vapaa-ajan kuin vakituista asutusta, yritystoimintaa ja maataloutta. Järven ympäristössä on myös matkailuyritystoimintaa.  

Purmojärven kunnostushanke on valmistunut vuonna 2011. Hankkeen valmistumisen jälkeen hankkeen ja vesiluvan mukaiset velvoitteet ovat siirtyneet Kauhavan kaupungin vastuulle. Velvoitteisiin kuuluu mm. pitää kunnostustyön aikana rakennetut penkereet, patorakenteet, pumput, ojat, laskeutusaltaat, virtaama-aukot sekä muut kunnostustyön aikana rakennetut rakenteet asianmukaisessa kunnossa.  

Nyt on ilmennyt, että järven sulamisvedet ovat tulvineet sen ns. Laukkosenlahdella vedenpumppaamon ympärillä oleville pelloille. Pumppaamo toimii, mutta pumppausteho ei riitä. Tulvintaa tapahtuu myös muina vuodenaikoina, eli pumppaamo ei esimerkiksi jaksa vetää runsaimpien sadekuurojen vesimääriä riittävän nopeasti. Tämä haittaa maanviljelyä ja tiivistää peltoja. Tulvinta on pahentunut viime vuosina. Pahimpien tulvien aikaan tulvavesi ulottuu melkein pumppaamon läheisen asuinrakennuksen tontille.  

Koska pelloilla tulvii pumppujen huolloista ja pumppauksesta huolimatta, pumput (2 kpl) ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Pumpattava vesi sisältää myös roskaa, mikä voi kuluttaa pumppuja nopeammin. Pumppauksen epäonnistuminen aiheuttaa ympäristöhaittoja ja haittoja Purmojärven alueen elinkeinoille ja asukkaiden arjelle.  

Uusien pumppujen on oltava nykyisiä tehokkaampia, jotta pumppaustehoa riittäisi paremmin myös pumppujen käyttöiän loppupäässä. Alueelle tarvitaan kaksi tehokkaampaa pumppua. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 50 000 euroa momentille 35.10.61 Purmojärven Laukkosenlahden pumppaamojen uusimiseen Kortesjärvellä. 
Helsingissä 3.10.2025 
Antti Kurvinen kesk 
Mikko Savola kesk