TALOUSARVIOALOITE 318/2007
vp
TAA 318/2007
vp - Merja Kyllönen /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Paltamon
Työtä kaikille -hankkeen käynnistämiseen
Eduskunnalle
Paltamossa on valmisteltu Työtä kaikille
-täystyöllisyyshanke, joka on poikkeuksellisen
innovatiivisena ideana saanut paljon julkisuutta ja myönteistä palautetta.
Hankkeen tavoitteena on luoda välityömarkkinat,
joilla vastataan sekä rakenteellisen työttömyyden
purkamisen ongelmiin että Kainuuta jo nyt koskevaan työvoiman
kohtaanto-ongelmaan. Lisäksi työkyvyttömät
ohjataan eläkkeelle ja osatyökykyiset kuntoutukseen.
Koulutusta tarvitaan osaavan työvoiman turvaamiseksi.
Paltamon kunta on riittävän suuri kokemusten saamiseksi,
mutta tarpeeksi pieni kustannuksiltaan kokeilualueeksi. Kokeilulla
haetaan uusia toimintamalleja edellä mainittuihin ongelmiin. Hankkeessa
on vahva terveyden edistämisen ja syrjäytymisen
ehkäisyn ote.
Budjettiriihen pöytäkirjaan tuli maininta
Paltamon hankkeen valmistelusta ja mahdollisesta aloittamisesta
vuonna 2009. Paltamossa olisi kuitenkin vahvuudet aloittaa työllistäminen
suunnitelmien mukaan jo elokuussa 2008. Työmarkkinajärjestöt
ovat käydyissä keskusteluissa suhtautuneet myönteisesti
kokeiluun, johon ei tarvita muutoksia.
Paltamon Työtä kaikille -kokeilun budjetti vuodelle
2008 on 3,542 miljoonaa euroa. Pääosa summasta
tulee säästöinä valtion, työttömyyskassojen
ja Kelan budjetteihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2008
talousarvioon momentin 32.50.63 perusteluihin
maininnan, että Paltamon Työtä kaikille
-kokeilun valmistelu aloitetaan 1.1.2008 ja työllistäminen
alkaa 1.8.2008.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Merja Kyllönen /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Timo Korhonen /kesk
- Minna Sirnö /vas