TALOUSARVIOALOITE 320/2005 vp

TAA 320/2005 vp - Esko Kiviranta /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen

Eduskunnalle

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden määrä on kääntynyt viime vuosina selvään nousuun, mikä on pitänyt yksityismetsätalouden työllisyyttä korkealla tasolla. Metsänparannustöissä on korostunut 2000-luvulla erityisesti nuoren metsän hoito.

Metsätalouden kannalta on tärkeää, että valtion talousarviossa varataan tarvetta vastaava määräraha metsänparannustöihin. Arviomääräraha puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen on valtion vuoden 2006 talousarvioesityksessä 59,88 miljoonaa euroa.

On mahdollista, että metsänparannustyöt joudutaan ensi vuonna keskeyttämään nuoren metsän hoitotöiden toteuttamisen kannalta parhaaseen aikaan loka-marraskuussa, jos arviomääräraha jää eduskuntakäsittelyssä talousarvioesityksen mukaiselle tasolle. On syytä myös muistaa, että metsänparannustöiden rahoituksesta valtion tuki kattaa vain osan. Suurin osa metsänparannustöihin käytettävästä rahasta tulee metsänomistajien omista varoista. Lisäämällä metsänparannusvaroja valtio tukee metsäalan työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaisuutta.

Nuoren metsän hoitotöiden oikea-aikainen suorittaminen on varmistettava, minkä vuoksi lisämäärärahan myöntäminen metsänparannustöihin on välttämätöntä. Tällöin ei myöskään tarvitse turvautua lisätalousarviorahoitukseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  30.60.44 lisäyksenä 9 000 000 euroa metsänparannustöiden toteuttamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Esko Kiviranta /kesk