TALOUSARVIOALOITE 328/2014
vp
TAA 328/2014
vp - Tuomo Puumala /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Yhteisöveron arvioidun tuoton vähentäminen elokuvatuottajien
tuotantotuen verovapauden säilyttämiseksi
Eduskunnalle
Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksessä ja siihen
liittyvässä hallituksen esityksessä (HE 122/2014
vp) esitetään elokuvatuottajien tuotantotuen
säätämistä veronalaiseksi tuloksi
elinkeinotulon verotuksessa.
Verovapauden poistamisen on arvioitu tuottavan valtiolle 4 miljoonaa
euroa vuodessa.
Laskelman voidaan kuitenkin katsoa olevan virheellinen. Taustalla
on oletus siitä, että elokuvatuotantoyhtiöt
tuottavat enemmän tai yhtä paljon voittoa kuin
ne saavat elokuvasäätiön tukea. Näin
ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi vuonna 2012 Suomen kahdentoista suurimman
elokuvatuotantoyhtiön yhteenlaskettu liikevaihto oli 31,6
miljoonaa euroa, josta yhteenlaskettujen voittojen osuus oli 1,6
miljoonaa euroa.
Verotuksen piiriin eivät joutuisi kaikki elokuvasäätiön
jakamat tuet, mihin 4 miljoonan euron ennuste perustuu. Verotuksen
kohteeksi tulisi ainoastaan 0,2—5 prosenttia saaduista
tuista, koska veroa maksetaan vain yritysten tekemästä voitosta.
Neljän miljoonan euron verotulojen sijasta odotettavissa
olisi vain muutamia kymmeniä- tai satojatuhansia euroja.
Vaikka summa olisi valtion verotuloissa pieni, saattaisi tuotantotuen
verovapaudesta luopuminen kuitenkin vaikuttaa kielteisellä tavalla
jo ennestään tiukoilla olevan elokuva-alan toimintaedellytyksiin.
Voittoa tekevät elokuvayhtiöt käyttävät
tuloksensa pääasiassa toimintansa sekä seuraavien
tuotantojen kehittämiseen. Veromuutos rankaisisi juuri
näitä yrityksiä heikentäen mahdollisuutta
yrityksen kasvun ja työllisyyden ylläpitämiseen.
Elokuva-alan heikentyminen ja tuotantojen väheneminen näkyisi
suoraan tai välillisesti muiden verotulojen, kuten tuloverotuoton,
pienenemisenä.
Nämä edellä mainitut seikat on otettava
huomioon valtion vuoden 2015 talousarviota käsiteltäessä.
Samalla HE 122/2014 vp:n valiokuntakäsittelyn
yhteydessä on tehtävä esitys lain 1077/2008 6 §:n
1 momentin 5 kohdan säilyttämisestä nykyisen
kaltaisena myös tulevassa lainsäädännössä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta vähentää valtion
vuoden 2015 talousarvion momentin 11.01.02 arvioidusta
tuotosta 4 000 000 euroa, joka kertyy elokuvatuottajille
myönnetyn tuotantotuen verovapauden säilyttämisestä.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2014