TALOUSARVIOALOITE 330/2012 vp

TAA 330/2012 vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen aluearkkitehtitoiminnan jatkamiseen

Eduskunnalle

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukainen kaaavoittajavelvoite koskee yli 6 000 asukkaan kuntia. Tätä pienemmät kunnat ovat voineet saada aluearkkitehtitoiminnan avustusta hankkiakseen riittävää asiantuntemusta kaavoituksen ja rakentamisen ohjauksen tehtäviin. Avustus perustuu MRL:n säätämisen yhteydessä tehtyyn ratkaisuun ja valtioneuvoston asetukseen aluearkkitehtitoiminnasta (409/2000).

Aluearkkitehtitoimintaan on voinut saada valtion avustusta jo 30 vuoden ajan. Vuonna 2000 avustuksen kokonaismäärärahaa huomattavasti lisättiin, ja tämä liittyi silloin voimaan tulleeseen maankäyttö- ja rakennuslakiin. Näin haluttiin antaa tukea pienille kunnille, jotta niillä olisi hyvät mahdollisuudet selvitä uuden lain tuomista velvoitteista, jotka koskevat edelleen kaikkien kuntien kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta. Valtion avustus aluearkkitehtitoimintaan on mahdollistanut sen, että pienet kunnat ovat voineet hankkia yhdessä naapurikuntien kanssa asiantuntemusta kaavoituksensa ja rakentamisensa kysymyksiin.

Enimmillään aluearkkitehtitoiminta-avustusta on saanut yli 100 kuntaa, jolloin nämä kunnat muodostivat noin 30 yhteistoiminta-aluetta. Aluearkkitehtitoiminnan avustusta saa nyt vuonna 2012 55 pientä kuntaa, ja ne muodostavat yhteensä 25 yhteistoiminta-aluetta. Avustusmääräraha vuonna 2012 on 500 000 euroa (mom. 35.20.37).

Enimmillään tätä avustusta saavia kuntia on ollut yli 100 kpl vuonna 2005, jolloin ne muodostivat noin 30 yhteistoiminta-aluetta. Näin ne ovat voineet hyvin osallistua laajemman kaupunkiseudun ja maakunnan kaavoituksen ja rakentamisen yhteistyöhön. Tätä kautta asioita on voitu nähdä laajemmin kuin vain oman kunnan sisäisen maankäytön kysymyksinä. Kuntien välinen yhteistyö on omalta osaltaan hälventänyt epäluuloja ja vahvistanut seudun yhteistoimintaa.

Edellä sanottu osoittaa, että aluearkkitehtitoiminnan jatkaminen on erittäin peruste.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  35.20.37 lisäyksenä 400 000 euroa ja lisää perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää aluearkkitehtitoiminnan tukemiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk