Viimeksi julkaistu 18.3.2022 13.30

Talousarvioaloite TAA 331/2021 vp 
Mikko Savola kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 17692 Alajärven Kaartusentien perusparannukseen (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Kaartusentie (17692) Alajärvellä tarvitsee pikaista perusparannusta liikenneturvallisuuden ja kulkuyhteyksien takaamiseksi. Ko. tie on kokonaispituudeltaan n. 7,5 km, alkaen valtatie 16:sta ja päättyen Pyhälahden tiehen, Vimpelin kunnan rajalle. Ko. tie on ollut melkoinen rasite kunnossapidosta vastaaville tahoille jo vuosikymmeniä ja tievarren asukkaille suuri huolenaihe huonokuntoisuuden vuoksi, ajoittain tien kunto on ollut lähes liikennekelvoton. 

Tiestä on päällystettynä ollut 1980-luvulta n. 2 km osuus ja loppuosa n. 5,5 km on sorapäällysteisenä kallis kunnossapidoltaan, vuosittaisena sorastuksinaan ja lanauksineen. Kuitenkin tien kunto on varsinkin keväisin ja syksyisin todella huono kuoppineen. 

Tiellä on suhteellisen vilkas liikenne ja sitä käytetään paljon myös läpikulkuliikenteenä Vimpelistä ja Lappajärveltä tulevaan työ- ja asiointiliikenteeseen. Lisäksi koululaiskuljetukset, puutavaran, soranajon ym. raskaaseen liikenteeseen. Myös kesämökkiasukkaiden liikenne on huomattava. 

Tien varrella on perinteistä maataloustuotannon lisäksi muuta yritystoimintaa, kuten autokorjaamo, kasvihuoneyritys, tilitoimisto, marjatila ym. Huono infra vaikeuttaa olemassa olevien yritysten ja tulevien yritysten toimintaedellytyksiä. Eikä myöskään luo tasapuolisia edellytyksiä yritystoiminnalle. 

Lisääntynyt liikenne, varsinkin raskas liikenne, heikentää tien kuntoa.  

Tämän kaiken vuoksi tien runkoa joutuu parantamaan joiltain osin kantavuuden parantamiseksi. Loppuosa tiestä n. 2 km on tiepohjaltaan hiekkapohjasta, joka ei puolestaan vaadi peruskunnostusta. 

Koko tien päällystämisen kustannusarvio on 1 000 000 euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 31.10.20 maantien 17692 Alajärven Kaartusentien perusparannukseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Mikko Savola kesk 
Mauri Peltokangas ps 
Pasi Kivisaari kesk