TALOUSARVIOALOITE 332/2011 vp

TAA 332/2011 vp - Leena Rauhala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maahanmuuttajien kotouttamista edistävän yhdistyksen toimintaan

Eduskunnalle

Maahanmuuttajien kotouttaminen ja maahanmuuttajien syrjäytymisen ehkäiseminen on yksi tämän hallituskauden tavoitteita. Hallitusohjelmassa on muun muassa kirjaus siitä, että valtion ja kuntien tulisi yhdessä tukea sellaisia järjestöjä jotka edistävät maahanmuuttajien ja kantaväestön positiivista vuorovaikutusta ja kotoutumista.

Tampereen NNKY ry tekee paikallisesti Tampereen seudulla, monen muun tärkeän projektin ja hankkeen lisäksi, erittäin arvokasta työtä maahanmuuttajien parissa. Järjestön maahanmuuttajatyö koostuu kielikoulutuksen järjestämisestä ja maahanmuuttajille suunnattujen viikoittaisten kerhoiltojen pitämistä, joissa on tavoitteena kotoutumisen toteutuminen elämän eri alueilla. Tähänastinen työ on ollut erittäin arvokasta ja saanut kiitosta usealta eri taholta. Työn jatkaminen ja sen laajentaminen sekä kehittäminen ovat kuitenkin vaakalaudalla ilman riittävää lisärahoitusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  33.90.50 lisäyksenä 30 000 euroa Tampereen NNKY ry:n tekemän maahanmuuttajatyön tukemiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Leena Rauhala /kd
  • Sari Palm /kd