TALOUSARVIOALOITE 333/2013
vp
TAA 333/2013
vp - Aila Paloniemi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen koulutussopimuspilotin
toteuttamiseen Keski-Suomessa
Eduskunnalle
Nuorisotakuun tehtävänä on
tarjota jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja-
tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden
kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta.
Keski-Suomessa peruskoulun päättää vuosittain
noin 3 200 nuorta, joista noin 200 jää ilman
toisen asteen ammatillista koulutuspaikkaa. Keski-Suomen työllisyystilanne
on erityisesti nuorten osalta maan vaikeimpia. Nuorten osuus kaikista
työttömistä Keski-Suomessa 17,1 % ja koko
maassa 14,7 %. Tammi-kesäkuussa 2013 Keski-Suomessa
oli keskimäärin 2 800 alle 25-vuotiasta työtöntä työnhakijaa.
Näistä noin 600 nuorella on taustallaan ainoastaan
perusasteen tutkinto. Toisen asteen tutkinnon suorittaminen on käytännössä työmarkkinoille
pääsyn ja jatko-opintojen perusedellytys.
Ensi vuoden yhteishaussa peruskoulunsa päättävät
nuoret ovat etusijalla toisen asteen opintoihin. Tämä ei
kuitenkaan auta sellaisia nuoria, joille tekemällä oppiminen
on luontevin tapa oppia ja hankkia ammattitaito. Tekemällä oppimiseen
tarkoitettu oppisopimuskoulutus on kuitenkin jäänyt
pieneen osaan nuorten koulutuksessa, koska yrittäjät
kokevat sen taloudellisesti riskialttiiksi ja liian byrokraattiseksi.
Oppilaitosmuotoisen ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuksen
rinnalle tarvitaan koulutussopimus, jossa nuori olisi ammatillisen
oppilaitoksen kirjoilla, mutta opiskelisi pääasiassa työpaikalla.
Tällöin yrityksen ja opiskelijan välille
ei syntyisi työsuhdetta, vaan nuori saisi opintotukea,
ja yrittäjä maksaisi opiskelijalle kannusterahaa
opintojen etenemisestä. Tällä olisi selvitysten
mukaan merkittävä vaikutus nuorten mahdollisuuksiin
opiskella tutkintoon työpaikoilla. Suomen Yrittäjien
jäsenilleen teettämässä kyselyssä kävi
ilmi, että peräti 42 prosenttia yrittäjistä olisi
valmis ottamaan nuoren kouluttautumaan yritykseensä, jos
koulutussopimus olisi mahdollinen.
Keski-Suomi tarjoaa laadukkaan ammatillisen koulutuksen maakuntana
hyvän toimintaympäristön koulutussopimuspilotin
toteuttamiseen. Pilotin toteutusta varten Keski-Suomeen tarvitaan
sata ammatillisen koulutuksen opiskelupaikkaa, jolla voidaan tarjota
koulutussopimuspaikka sadalle peruskoulunsa päättäneelle
nuorelle, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa. Pilotti toteutetaan
koulutuksen järjestäjien ja elinkeinoelämän
yhteistyönä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 29.20.30 lisäyksenä 1 200 000
euroa koulutussopimuspilotin käynnistämiseen 100
nuorelle Keski-Suomessa.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Aila Paloniemi /kesk
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Leena Rauhala /kd
- Kauko Tuupainen /ps
- Tuula Peltonen /sd