TALOUSARVIOALOITE 334/2011 vp

TAA 334/2011 vp - Juha Rehula /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lahden ympäristöteknologian tiedepuistolle

Eduskunnalle

Lahden ympäristöteknologian tiedepuisto on Suomen suurin ympäristöteknologian keskittymä. Kasvavan ympäristöteknologian kysynnän myötä keskus on laajenemassa vuoden 2011 aikana Pohjoismaiden suurimmaksi ympäristöteknologian keskittymäksi. Kasvua olisi mahdollisuus jatkaa vuoden 2012 aikana.

Ympäristöteknologian tiedepuisto toimii suomalaisen ympäristöteknologian näyteikkunana maailmalle. Sieltä koordinoidaan suomalaisten ympäristöteknologiayritysten yhteisiä vientioperaatioita mm. Kiinaan ja Venäjälle ja sinne ovat sijoittuneet mm. Wuxin ja Tatarstanin innovaatiokeskukset. Samalla keskittymä imee ulkomaisia investointeja Suomeen. Laajana maailmanluokan osaamiskeskittymänä tiedepuisto tuottaa suomalaisia tutkimukseen perustuvia ja kaupallistettuja ratkaisuja globaaleihin ympäristöongelmiin.

Keskittymää on rakennettu jo 15 vuoden ajan ja se on suomalaisen ympäristöteknologian suunnannäyttäjä. Keskittymässä muunnetaan konkreettisesti suomalaista elinkeinorakennetta perinteisestä teollisuudesta puhtaan teknologian ja kestävän kehityksen mukaiseksi palvelukeskittymäksi. Tiedepuiston pysyvä työllisyysvaikutus on vuonna 2012 noin 600 osaamisintensiivistä työpaikkaa ja suunniteltujen laajennusten myötä se nousisi noin 900 työpaikkaan.

Esitetyllä määrärahalla toteutettaisiin ympäristötiedepuiston kaksi seuraavaa laajennusta suunnittelutöineen, energiakäyttöön tarkoitetun levätutkimuksen ja materiaalitehokkuuden laboratorioiden varustaminen ja pysyvän suomalaisen ympäristöteknologian myyntinäyttelyn toteuttaminen. Investointi palvelee sekä suomalaista ympäristötutkimusta että puhtaan teknologian vientiä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  32.20.40 lisäyksenä 24 000 000 euron määrärahan Lahden ympäristöteknologian tiedepuiston toteutukseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Juha Rehula /kesk
  • Jouko Skinnari /sd
  • James Hirvisaari /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Mika Kari /sd
  • Johannes Koskinen /sd
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Kalle Jokinen /kok
  • Timo Heinonen /kok
  • Sanni Grahn-Laasonen /kok