TALOUSARVIOALOITE 337/2005 vp

TAA 337/2005 vp - Marjaana Koskinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten ja varhaisnuorten monitieteellisen tutkimuskeskuksen perustamiseen

Eduskunnalle

Ihmisen elämän kannalta lapsuus ja nuoruus ovat ratkaisevia elämänvaiheita. Tällöin luodaan perusta koko tulevalle elämälle. Viime vuosina on kiinnitetty erityisesti huomiota lasten ja varhaisnuorten psyykkisiin vaikeuksiin. Monikulttuurisuus, syrjäytyminen, oppimisvaikeudet, puheen kehityksen häiriöt, päihteiden käyttö, kiusaaminen ja mielenterveysongelmat ovat osa arkipäivää. Turun seudun yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueellisen kehittämisen strategiassa todetaan, että yliopistot ja alueen korkeakoulut ryhtyvä yhteistoimin ja oman profiilinsa mukaisesti suunnittelemaan alueelle monialaista lasten ja varhaisnuorten tutkimuskeskusta, joka pyrkii vastaamaan yhteiskunnan kasvavaan huoleen lasten ja nuorten terveydestä, syrjäytymisestä, oppimisvaikeuksista ja sosiaalisista ongelmista.

Turun yliopistolla on vankka kokemus näiden asioiden tutkimuksesta kliinisestä lääketieteestä psykologiseen, yhteiskuntatieteelliseen ja kasvatustieteelliseen tutkimukseen. Tiedon muuttaminen vahvuudeksi saavutetaan, kun tieteenalojen koordinoituun yhteistyöhön otetaan mukaan korkeakoulujen ulkopuolelta muita alan toimijoita, joita Varsinais-Suomessa on useita.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 100 000 euroa lasten ja varhaisnuorten tutkimuskeskuksen suunnittelun käynnistämiseen alueen korkeakoulujen yhteistyönä Turussa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Marjaana Koskinen /sd
  • Virpa Puisto /sd
  • Jukka Roos /sd
  • Janina Andersson /vihr
  • Heli Paasio /sd