Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.10

Talousarvioaloite TAA 337/2017 vp 
Mika Niikko ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä terveyden edistämiseen (130 000 euroa)

Eduskunnalle

Terveyden edistämisen määräraha on tarkoitettu päihteiden käytön vähentämiseen ja tupakoinnin ehkäisemiseen sekä muun terveyskäyttäytymisen edistämiseen. Lain terveyden edistämisen määrärahasta 1 §:n mukaan määrärahan mitoituksessa otetaan huomioon väestön päihteiden käytön ja tupakoinnin yleisyys ja niistä aiheutuneet haitat sekä muu terveyskäyttäytyminen.  

Terveyden edistämisen määrärahoiksi esitetään ensi vuodelle 2 200 000 euroa. Tämä on 130 000 euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Samanaikaisesti alkoholilain uudistuksen yhteydessä ollaan mahdollisesti poistamassa anniskelua rajoittavia säädöksiä sekä vapauttamassa entistä vahvempien alkoholijuomien myyntiä. Suomalaisten humalahakuinen juominen on viime vuosien aikana vähentynyt. Tämän kehityksen jatkumiseen tulisi panostaa erityisesti nyt, kun alkoholilaki mahdollisesti muuttuu.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 130 000 euroa momentille 33.70.50 terveyden edistämiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Mika Niikko ps