Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.40

Talousarvioaloite TAA 337/2020 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä pienituloisten diabeetikoiden lääkekorvauksiin (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vuoden 2017 alusta muutettiin diabeteslääkkeiden omavastuita siten, että aiemmin 100 % korvausluokassa olleet suolistohormonit siirtyivät 65 % korvausluokkaan. Näitä lääkkeitä ovat mm. Trulicity ja Victoza. 

Ennen muutosta ko. lääkkeen 3 kuukauden annoksen sai 4,50 euron hintaan. Muutoksen jälkeen kustannus on ollut 150 euron luokkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että aina ei edes vuotuinen lääkekatto n. 600 euroa täyty ja kuitenkin kaikki tuo 600 euroa on tullut lisäkustannuksena lääkkeen käyttäjälle. 

Muutoksesta on aiheutunut merkittävää vaaraa tai vahinkoa niille diabeetikoille, joilla insuliinit eivät ole tehonneet ja jotka ovat joutuneet käyttämään suolistohormonia, mutta joilla ei ole ollut siihen varaa. 

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että diabeteslääkkeiden korvaustasoa on nostettava sen varmistamiseksi, että pienituloisilla diabeetikoilla on mahdollisuus hankkia tarvitsemansa lääkitys. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 33.30.60 käytettäväksi pienituloisten diabeetikoiden lääkekorvauksiin. 
Helsingissä 16.10.2020 
Ville Tavio ps