Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.02

Talousarvioaloite TAA 338/2019 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä vanhustenhoidon henkilöstön ammattikorkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hoitajamitoituksen kasvattaminen riittävälle, sitovan hoitajamitoituksen edellyttämälle tasolle 0,7 edellyttää merkittävää lisäpanostusta hoitohenkilökunnan koulutukseen. Hoitajamitoituksen aiheuttamista henkilöstötarpeista ja kustannuksista on erilaisia arvioita: THL:n mukaan 0,7:n hoitajan mitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa asiakasta kohden lisäisi menoja noin 230 miljoonalla eurolla vuodessa ja henkilöstöä tarvittaisiin lisää noin 4 400. Vastaavasti Kuntaliitto ja Kuntatyönantajat puolestaan arvioivat, että 0,7:n henkilöstömitoituksen toteuttaminen vaatisi noin 5 000 uutta työntekijää. Väestön ikääntyessä hoidettavia on yhä enemmän, joten koulutuksen aloituspaikkoja on lisättävä nyt, jotta tarvittava ammattitaitoinen, koulutettu henkilökunta on käytettävissä hallituskauden lopulla. Aloituspaikat lisätään vanhuspalveluihin erikoistuneen henkilöstön koulutukseen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 29.40.55 vanhuspalveluihin erikoistuneen henkilöstön aloituspaikkojen lisäämiseen ammattikorkeakouluissa. 
Helsingissä 18.10.2019 
Ville Tavio ps