Viimeksi julkaistu 18.3.2022 13.33

Talousarvioaloite TAA 338/2021 vp 
Matti Semi vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Leppävirran Kurjalanrannantien (maantie 16393) kunnostamiseen (1 200 000 euroa)

Eduskunnalle

Kurjalanrannantielle (maantie 16393) on tehty korjaussuunnitelma päällysteen korjaamiseksi 12,7 kilometrin matkalle. Tietä käyttävät asukkaiden lisäksi esimerkiksi raskas puurahti ja tilojen maidonkuljetusliikenne. Lisäksi koulujen lukuvuosien aikana koululaiskuljetukset lisäävät liikennemäärää. Tie on turvaton ja huonokuntoinen, mikä tekee siitä vaarallisen. 

Liikennemäärät olivat vuonna 2020 tien alussa 342 ja Kurjalassa 218 autoa vuorokaudessa. Vastaavasti raskasta liikennettä tien alussa 36 ja Kurjalassa 8 autoa vuorokaudessa.Tie on edellisen kerran päällystetty vuonna 1995. Tien pituudesta on noin 7,4 km luokiteltu huonokuntoiseksi. Tähän ovat syynä pääasiassa päällystevauriot ja epätasaisuus. 

Kuntomittaukset ja -inventoinnit on tehty vuosina 2018 ja 2020. Niistä käy selville, että tien päällysteen elinkaari on käytetty loppuun. Viimeiset vuodet päällystettä on ylläpidetty paikkauksin, koska rahoitus ei ole toistaiseksi mahdollistanut tien kunnostamista ja uudelleen päällystämistä.Tien korjaussuunnitelma on tehty vuonna 2020. Se sisältää puuston poistamisen tiealueelta, kuivatuksen parantamisen sekä vanhan päällysteen, maakivien ja vanhan teräsverkon poistamisen. 

Kantavuutta lisätään kantavan kerroksen mursketta lisäämällä. Tiekaiteet uudistetaan ja päällysrakennetta parannetaan uudelleen päällystyksellä. ELY-keskus ei pysty lupaamaan tien kunnostamisen ajankohtaa, sillä vastaavia tarpeita on enemmän kuin mihin ELY-keskuksen vuotuiset määrärahat riittävät 

Kunnostustoimenpiteet on suunniteltu tehtäviksi nykyisellä tiealueella ja nykyisen mukaiselle tien poikkileikkaukselle. Tien rakenteen kunnostustöiden kustannusarvio on 1,15 miljoonaa euroa ja puuston poiston 70 000 euroa, eli yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 200 000 euroa momentille 31.10.20 Leppävirran Kurjalanrannantien korjaamiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Matti Semi vas 
Markku Eestilä kok