TALOUSARVIOALOITE 34/2006
vp
TAA 34/2006
vp - Ulla Anttila /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen vaikeavammaisten henkilökohtaisten
avustajien aiheuttamiin kustannuksiin
Eduskunnalle
Vammaisten sosiaaliturva olisi ajanmukaistettava ja
voimavarat kohdennettava niin, että ne kannustavat vammaisia
henkilöitä aktiivisuuteen, kuten opiskeluun, työssäkäyntiin
ja kuntoutukseen. Vammaisten sosiaaliturvaan ei ole yli kymmeneen
vuoteen tehty merkittäviä parannuksia, vaikkakin
budjettiehdotus sisältää parannuksia tulkkipalveluihin.
Hallitusohjelman ja valtioneuvoston periaatepäätöksen
(2.10.2003) tavoite siitä, että ihmisten omaehtoista
ponnistelua heidän hyvinvointinsa edistämiseksi
kannustetaan, ei vammaisten henkilöiden osalta voi toteutua
ilman välttämättömiä avustajapalveluja.
Henkilökohtainen avustaja-järjestelmän
kehittäminen on tärkeää vaikeavammaisten
perusoikeuksien kannalta. Avustajapalveluiden myöntämisessä on
valitettavasti suuria kuntakohtaisia eroja. Henkilökohtainen
avustaja-järjestelmä tulisikin muuttaa nykyistä laajemmaksi
oikeudeksi vaikeavammaisille henkilöille ja samalla siirtää sen
rahoitus Kansaneläkelaitoksen alaisuuteen. Tasavertaisuuden
kannalta on tärkeää, että valtio
rahoittaa avustajapalveluita. Tässä aloitteessa
esitetään määrärahaa
vaikeavammaisten henkilökohtaisten avustajien aiheuttamien
kustannusten maksamiseen kokonaan valtion menona.
Selvitysmies Erkki Paara on keväällä 2005
sosiaali- ja terveysministeriölle valmistuneessa selvityksessään
esittänyt kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistämistä.
Tässä yhteydessä hän myös
esittää, että valtio kustantaisi lisäpanostuksellaan
puolet kuntien vammaispalveluista. Näin siksi, että vammaisille
ihmisille välttämättömät
palvelut ovat nykyisellään liiaksi riippuvaisia
kuntien taloudellisista voimavaroista ja vammaismyönteisyydestä.
Asumiseen ja itsenäiseen elämään
liittyvien vammaispalvelujen lisätarve aiheuttaa jatkossakin
suurimmat kustannukset vammaispalveluissa. Selvitysmiehen raportti
osoittaa, kuinka tärkeitä avustajapalvelut ovat
vammaisille henkilöille. On tärkeää,
että avustajapalvelut ja niiden rahoitus turvataan vaikeavammaisille
jo ensi vuonna.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 33.18.60 lisäyksenä 60 000 000
euroa vaikeavammaisten henkilökohtaisten avustajien
aiheuttamien kustannusten korvaamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Ulla Anttila /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr