TALOUSARVIOALOITE 341/2008 vp

TAA 341/2008 vp - Merja Kyllönen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kainuun kehittämisrahan korottamiseen tieverkoston kehittämiseksi

Eduskunnalle

Kainuun hallintokokeilu on ollut nyt toiminnassa reilut kolme vuotta. Muutokset palveluissa, erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa mutta myös toisen asteen koulutuksessa, ovat merkittäviä ja tulevat olemaan esimerkkinä kuntien palvelurakenteita kehitettäessä. Kainuun maakunta hallinnoi myös useita aikaisemmin ministeriöiden ohjausvaltaan kuuluneita asioita. Työ- ja elinkeinoministeriön talousarvioon sisällytetty Kainuun kehittämisraha kattaa kaikki lain Kainuun hallintokokeilusta (343/2003) määrätyt menot maakunnan alueella. Maakunnan kehittämisrahaan kuuluu siis laaja kirjo erilaisia toimintoja alkaen työllistämistoimista jatkuen aina ympäristötöiden suunnittelusta ja rakentamisesta, peruskorjauksista ja rakentamisvelvoitteista aiheutuviin menoihin, perustienpitoon ja tieverkon kehittämiseen. Tieverkoston kehittäminen on jäänyt viime vuosien aikana hyvin vähälle Kainuun alueella.

Tönölänsalmen sillan korjaaminen ja siltaan liittyvän kevyen liikenteen väylän rakentaminen Kuhmon keskustaajamassa ja siitä pohjoiseen ovat paikkakunnan liikenneturvallisuuden sekä liikenne ja elinkeino-olojen kannalta erityisen tärkeitä. Kuhmosta Vartiuksen kansainväliselle EU-raja-asemalle johtavan kyseisen tien pahimman riskikohteen muodostaa nykyinen tarpeisiin nähden liian kapea ja notkolle painunut Tönölänsalmen silta ja siitä puuttuva oma kevyen liikenteen väylä. Silta alkaa olla siinä kunnossa, että sille tullaan ilman nopeita toimia asettamaan painorajoitus, mikä edelleen tarkoittaa puutavarakuljetusten loppumista Kuhmo Oy:lle. Kuhmo Oy työllistää Kuhmossa yli 300 henkilöä, joten vaikutukset ovat alueelle merkittäviä.

Tammikuussa 2007 vaarallisuus realisoitui jo vakavana, ihmishengen vaatineena kolarina. Silta on yksinkertaisesti liian kapea ja huonokuntoinen, sille liikenteelle, mikä sillan kautta kulkee. Yksikin menetetty ihmishenki on liikaa, kun sillan korjaamisella ja kevyen liikenteen väylän rakentamisella voitaisiin tilanne korjata ja liikenneturvallisuutta merkittävästi parantaa.

Lisäksi Vuoreslahden tie Kajaanin kaupungin alueella on ollut päällystyksen tarpeessa jo vuosia. 1990-luvun alussa tielle tehtiin peruskorjaus, mutta koko tien päällystystyöhön määrärahat eivät riittäneet, tie jäi siis keskeneräiseksi. Tien molemmissa päissä on kestopäällyste, joten soratieosuuden hoito on hankalaa ja kallista, sillä lähettyvillä ei ole vastaavan liikennemäärän omaavia sorapintaisia teitä. Erityisesti näin sateisena kesänä lanaukselle on ollut runsaasti tarvetta. Tien liikennemäärät ovat kasvaneet vuosittain, sillä alueelle on tullut uutta asutusta, koska tie kulkee Oulujärven rantaviivan lähellä. Alueella on runsaasti myös loma-asutusta, joka Kajaaniin olevan lyhyen matkan, noin 20 km, ansiosta on hyvin suosittua. Muitakin merkittäviä liikenneturvallisuutta parantavia kohteita Kainuun tiestöllä riittää, joten tarve kehittämisrahan lisäämiseen on todellinen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  32.50.63 lisäyksenä 4 000 000 euroa Kainuun kehittämisrahan korottamiseksi tieverkoston kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Merja Kyllönen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Timo Korhonen /kesk