TALOUSARVIOALOITE 344/2010 vp

TAA 344/2010 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsilisien korotukseen

Eduskunnalle

Lapsilisiä maksetaan arvioidusti 2011 keskimäärin 1 008 900 lapsesta. Yksinhuoltajien lapsia näistä on noin 154 900. Yksinhuoltajille lapsilisä maksetaan korotettuna. Lapsilisää saavia perheitä arvioidaan olevan noin 557 400. Lapsiperheiden köyhyyden torjumiseksi lapsilisää tulee korottaa 15 euroa kuukaudessa ensimmäisestä lapsesta lähtien. Stakesin tutkimusten mukaan köyhien lapsiperheiden lukumäärät ovat lisääntyneet. Eriarvoisuus lisääntyy, kun köyhien lapsiperheiden lapsilla ei ole muun muassa samanlaisia harrastusmahdollisuuksia kuin paremmin toimeentulevien perheiden lapsilla. Lapsilisät eivät ole olleet sidottuina indeksiin, joten niiden reaaliarvo on pudonnut ja osaltaan lisännyt lapsiperheiden köyhyyttä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  33.10.51 lisäyksenä 165 000 000 euroa lapsilisien budjettiperusteiseen korotukseen.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Annika Lapintie /vas