TALOUSARVIOALOITE 345/2008
vp
TAA 345/2008
vp - Merja Kyllönen /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien
parantamiseen haja-asutusalueilla
Eduskunnalle
Uusi jätevesilaki edellyttää jätevesien
käsittelyn tehostamista muun muassa vakituisesti asutuissa kiinteistöissä,
loma-asunnoissa, joissa käytetään runsaasti
vettä, karjatiloilla, joissa vettä käytetään
maitohuoneissa sekä maaseutuelinkeinoyrityksissä.
Kiinteistöjen, joilla ei ole vesikäymälää,
oli annettava asetuksen mukainen selvitys jätevesihuollostaan
31.12.2007 mennessä. Uusia kiinteistöjä määräykset
koskevat heti, vanhoilla kiinteistöillä on mahdollisuus
hyödyntää 10 vuoden siirtymäaikaa.
Arvioidaan, että tehostamistoimia tarvitaan noin 200 000—250 000
kiinteistössä. Muutostyöt tulevat maksamaan
kiinteistöä kohti noin 3 000—7 000
euroa.
Tämä laki koskee suurimmaksi osaksi syrjäseutuja,
jotka Suomessa on enimmäkseen vanhempien ihmisten ja eläkeläisten
asuttamaa aluetta, ihmisten, joiden kotona asumista halutaan tukea
niin pitkään kuin mahdollista, mutta toisaalta
pakotetaan tällaisilla säädöksillä etsimään
asuntoa ja muita palveluita taajamista liian suurten kustannusten
vuoksi. On huomioitava, että myös pienituloisille
lapsiperheille uusi jätevesijärjestelmä on
todella mittava investointi.
Ympäristökeskusten investointiavustusta jätevesijärjestelmän
lainmukaistamiseen myönnetään pääsääntöisesti
25 % hyväksyttävistä toteutuneista
kustannuksista, kuitenkin enintään 2 000 euroa/kiinteistö.
Näille investointiavustuksille ei ole ensi vuoden talousarviossa
osoitettu riittäviä määrärahoja,
mikä vaarantaa kansalaisten tasavertaiset mahdollisuudet
rakentaa uudet jätevesijärjestelmänsä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 35.10.61 lisäyksenä 7 000 000
euroa kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien
parantamiseen haja-asutusalueilla.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Merja Kyllönen /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Minna Sirnö /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Martti Korhonen /vas
- Paavo Arhinmäki /vas
- Matti Kauppila /vas
- Matti Kangas /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Kari Uotila /vas
- Annika Lapintie /vas
- Unto Valpas /vas
- Veijo Puhjo /vas