TALOUSARVIOALOITE 346/2012 vp

TAA 346/2012 vp - Kari Rajamäki /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 9 kehittämiseen välillä Kuopio—Riistavesi

Eduskunnalle

Valtatien 9 Kuopio—Riistavesi-hankkeen yleissuunnitelma on ollut valmis jo pitkään. Hanke on tullut Kuopion seudun maakuntakaavaan ja olisi liikenne-ennusteen mukaan ajankohtainen ja kannattava hanke edelleen. Tie lyhentää merkittävästi matkaa Joensuuhun ja Koillis-Savoon (10 km) ja Vehmersalmelle (20 km) sekä avaa mahdollisuuden tehokkaalle maankäytölle uudella suunnalla Vaajasalossa. Vaajasaloon on kaavoitettu 5 000 henkilölle asuinalue, joka myös lisää liikennemääriä samassa suhteessa ja uuden liikenneväylän tarvetta. Hankkeella on merkittävä myönteinen vaikutus Kuopion kasvukeskuksen kehittämiseen koko maakunnan näkökulmasta. Indeksikorjatut kustannukset ovat 110 miljoonaa euroa. Rakennettavan tieosuuden pituus on 18 kilometriä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 200 000 euroa valtatien 9 kehittämiseen tieosuudella Kuopio—Riistavesi.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Kari Rajamäki /sd