Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.16

Talousarvioaloite TAA 347/2016 vp 
Sirpa Paatero sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä poliisien määrän turvaamiseen (15 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Poliisien määrä tulee mitoittaa tarpeen, ei pelkästään taloustilanteen mukaan. Poliisin tehtävämäärä on jatkuvassa kasvussa. Tehtävät ovat nykyisin myös koko ajan aiempaa monimutkaisempia. Tällä hetkellä poliiseja on n. 7 300. Budjetissa poliisien määräksi vuonna 2017 on ilmoitettu hieman yli 7 100. Se on liian vähän. 

Viime vaalikauden lopussa parlamentaarinen työryhmä linjasi yksimielisesti, että poliisien määrä tulisi Suomessa vakiinnuttaa vuoden 2012 tasolle, eli noin 7 350 poliisiin. Hallituksen esityksessä julkisen talouden kehyksiksi poliisien määrä olisi painumassa vuoteen 2020 mennessä jo alle 6 500 poliisin tason. Sisäisen turvallisuuden selonteossa esitetään poliisien määrän vakiinnuttamista 7 000 poliisin tasolle. 

SDP pitää ehdottomana kipurajana taloustilanne huomioiden 7 200 poliisia. Samalla poliisin tehtäviä tulee edelleen käydä läpi sekä panostaa teknologian käytön ja viranomaisten paremman yhteistyön kehittämiseen niin, että resurssipaineita voidaan helpottaa. On kuitenkin tunnustettava, että näillä keinoilla ei kyetä kehittämään toimintaa niin paljon, että niillä voitaisiin korvata henkilöstövähennyksien vaikutuksia riittävässä määrin.  

Poliisin lakisääteisten viranomaistehtävien hoitamisen mahdollistamiseksi sille on varattava riittävät resurssit.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 15 000 000 euroa momentille 26.10.01 poliisien riittävän määrän turvaamiseen.  
Helsingissä 30.9.2016 
Sirpa Paatero sd 
Mika Kari sd 
Joona Räsänen sd 
Ilkka Kantola sd 
Satu Taavitsainen sd