TALOUSARVIOALOITE 348/2008
vp
TAA 348/2008
vp - Lauri Kähkönen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maantien
524 perusparannukseen välillä Lieksa—Kuhmo
Eduskunnalle
Maantie 524 peruskorjaus välillä Lieksan
keskusta—Nurmijärven kylä saatiin loppuun
suoritettua vuonna 1987. Kuhmon kaupungin puolelta kyseinen maantie
on päällystetty Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalle
saakka. Välillä Lieksa—Kuhmo on edelleen
päällystämättä ja peruskorjaamatta
noin 27 km:n tieosuus. Lieksa—Kuhmo maantie 524 on seututie,
joka yhdistää Lieksan ja Kuhmon seutukuntakeskukset.
Tieosuus on tärkeä metsäteollisuuden
ja esimerkiksi Kevätniemen ja Uimaharjun sahojen puuhuollon
kannalta.
Vuoden alusta puuntuonti Venäjältä käytännössä loppuu
puutullimaksujen nousun myötä. Täten
metsäteollisuus tarvitsee entistä enemmän kotimaista
puuta ja alueella sijaitsevat tunnetusti huomattavat metsävarannot.
Puunkuljetus nykyisessä kunnossa olevaa tietä pitkin
on usein mahdotonta. Kymmeniä kilometrejä pidemmän
kiertotien käyttö lisää kuljetuskustannuksia
merkittävästi ja aiheuttaa myös ylimääräisen
saastekuormituksen. Tien mäkisyys, mutkaisuus ja kantavan
pinnan vaihteleva leveys ovat aiheuttaneet lukuisia ojaan suistumisia
ja raskaiden puuautojen kaatumisia, eikä henkilövahingoiltakaan
ole vältytty vuosien saatossa.
Maantie 524 on erittäin keskeinen ja tärkeä Pohjois-Karjalan
ja Kainuun matkailun ja matkailuyhteistyön kehittämisen
kannalta. Tien nykyinen kunto ohjaa matkailijat Pielisen länsipuolitse
itäpuolen paikkakuntien ohitse.Euregio-yhteistyö Karjalan
tasavallan kanssa lisää yhteistyötarpeita
rajan yli. Osapuolina yhteistyössä ovat Suomen
puolelta Kuhmon, Nurmeksen ja Lieksan kaupungit ja Karjalan tasavallan
puolelta Kostamus, Segeza ja Mujejärvi. Maantien 524 peruskorjauksen
lykkääntyminen on muodostumassa vakavaksi rasitteeksi
em. yhteistyön kehittämisessä.
Pielisen itäisen puolen yhteys Suomen pitkittäisliikenteessä on
tärkeä koko rajan läheiselle itäiselle
Suomelle. Tien 524 kunnostaminen toisi kaivatun piristysruiskeen
alueen elinkeinoelämälle. Toimivat liikenneyhteydet
ovat perusta uskottavalle aluepolitiikalle ja alueelliselle kehitykselle.
Niitä voidaan pitää myös kansalaisten perusoikeuksina.
Kustannusarvio maantien 524 perusparantamiseen noin 27 km:n
matkalta välillä Lieksa—Kuhmo on tuoreen
selvityksen mukaan 4 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 31.10.21 lisäyksenä 4 000 000
euroa maantien 524 perusparantamiseen välillä Lieksa—Kuhmo.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Lauri Kähkönen /sd
- Esa Lahtela /sd