TALOUSARVIOALOITE 352/2005
vp
TAA 352/2005
vp - Risto Kuisma /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpidon
rahoitukseen Uudenmaan tiepiirissä
Eduskunnalle
Uudenmaan tiepiirin alue on taloudelliselta toiminnaltaan
ja liikenteeltään maamme merkittävin.
Asukasmäärä on noin 1,4 miljoonaa eli
yli neljännes koko maan väestöstä.
Maan autokannasta alueella on noin neljäsosa. Liikenne
tiepiirin tiestöllä on yli kolminkertainen koko
maan keskimääräiseen vuorokausiliikenteeseen
verrattuna.
Uudenmaan tiepiirin käytettävissä olevat
määrärahat ovat vähentyneet
1990-luvulta alkaen yli kolmanneksen. Nykyinen rahoitustaso on suhteettoman
alhainen verrattuna aluerakenteen muutoksista sekä väestön
ja liikenteen lisääntymisestä johtuviin
tarpeisiin Uudellamaalla.
Valtion talousarvion momentin 31.24.21 perustienpidon määräraha
kohdentuu tieverkon hoitoon ja kunnossapitoon. Lisäksi
määrärahalla toteutetaan pieniä laajennus-
ja uusinvestointeja.
Laajennus- ja uusinvestoinnit ovat tärkeitä myös
Uudenmaan alemman tieverkon kannalta. Kuitenkin nämä investoinnit
joutuvat ns. väliinputoajan asemaan, koska kynnys rahoituksen saamiseksi
tienpidon kehittämismomentin (31.24.77) kautta on erittäin
korkea ja koska perustienpidon määrärahatilanne
on tiukka ja nämä määrärahat
kohdistuvat ensisijaisesti tieverkon hoitotoimenpiteisiin.
Perustienpidon vuosittaista rahoitustasoa tulee Uudenmaan tiepiirin
alueella nostaa 20 000 000 eurolla, jotta myös
alemman tieverkon kehittämiskohteita voidaan toteuttaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 20 000 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että Uudenmaan tiepiirin perustienpidon määrärahaa
korotetaan 20 000 000 eurolla.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005