Tutkijat ja petoasiantuntijat ovat korostaneet monipuolisia
toimia susien suojelemiseksi. Susi on Suomen suurpedoista uhanalaisin
yhdessä ahman kanssa, ja siihen liitetään
usein pelkoja, joita ei voida perustella tutkimustiedolla susista. Luonnonsuojelun
ja petokantojen järkiperäisen hoidon kannalta
on tärkeää edistää ihmisen
ja suurpetojen rinnakkaiseloa.
Suomen susikanta on hiljalleen kasvanut vuosituhannen vaihtumisen
jälkeen. Suden metsästyslupamäärien
pitäminen pienenä ja salametsästyksen
ehkäiseminen ovat johtaneet kannan pienoiseen kasvuun ja
levittäytymiseen itäisestä Suomesta lännemmäksi
aina Pohjanlahden rannikolle saakka. Susia arvioidaan olevan tällä hetkellä Suomessa
noin 20 pentuetta eli 205—215 yksilöä.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos seuraa satelliitti- ja
radioseurannalla sekä susia että karhuja. Tällä hetkellä susia
on seurannassa noin 2 ja karhuja noin 10 yksilöä.
Seuranta antaa sekä susista että karhuista sellaista
tietoa, mitä muilla tutkimusmenetelmillä ei ole
mahdollista saada. Susien satelliittiseurantaa on myös
hyödynnetty vahinkojen ehkäisyssä.
Susipuhelinkokeilusta on saatu hyviä kokemuksia. Metsästäjät
ovat voineet soittaa susien seuraajille ja tiedustella, onko heidän
turvallista lähteä koiran kanssa metsälle.
Näin on voitu välttää satunnaisia
metsästyskoiran ja suden kohtaamisia metsästysretkillä.
Kuluvana syksynä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella
ei ole mahdollisuutta tarjota susipuhelinpalvelua, sillä viime
talven vaikeiden lumiolosuhteiden takia saatiin pannoitettua vain
kolme sutta.
Nykytilanteessa tarvittaisiin toimenpideohjelma suurpetojen
ja erityisesti susien suojelemiseksi. Toimenpideohjelma koostuisi
seuraavista elementeistä:
- susien radio- ja satelliittiseuranta
- valistusmateriaalin tekeminen suurpedoista, niiden käyttäytymisestä ja
vahinkojen ehkäisystä sekä susipuhelintoiminnan
ylläpito
- petoaitojen rakentamisohjelma.
Toimenpideohjelma laadittaisiin ympäristö-
sekä maa- ja metsätalousministeriöissä yhteistyössä maamme
luonnonsuojelu- ja metsästysjärjestöjen
sekä niiden kuntien kanssa, jotka ovat suurpetojen vakituista
asuinaluetta. Järjestöt voisivat osallistua myös
hankkeiden toteuttamiseen. On myös ensiarvoisen tärkeää jakaa
tietoa tiedotusvälineiden edustajille.
Toimenpideohjelman käynnistämistä varten maa-
ja metsätalousministeriön momentille 30.40.42
lisätään 200 000 euroa.
Valtion petokorvausmäärärahat on
toistaiseksi käytetty lähinnä poro- ja
kotieläinvahinkojen korvaamiseen. Korvausmäärärahoja
on käytetty vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja susien
seurantaan, mikäli niitä on korvauksista jäänyt
yli. Tällöin ei ratkaista itse ongelmaa: pedot
tulevat pihapiiriin tai tappavat karjaa.
Nyt keskitytään liikaa vain tapahtuneiden
vahinkojen korvaamiseen, mikä on pitkällä aikavälillä kestämätön
ratkaisu. Mikäli petokannat kasvavat, lisääntyvät
myös vahingot, jollei niitä ehkäistä ennalta.
Korvaukset koetaan myös usein riittämättömiksi.
Lisäksi vahingot herättävät
pelkoa.
Sähköaidat ovat toimiva ratkaisu suurpetojen, karhun,
suden ja ilveksen pitämiseksi poissa laitumelta ja pihapiiristä.
Niin Suomessa kuin Ruotsissa on havaittu sähköistettyjen
petoaitojen ehkäisevän ennalta vahingot lähes
täysin. Ennalta ehkäisevien petoaitojen rakentaminen
tulee suunnata petotihentymäalueille, kuten Ruokolahteen
ja Ilomantsiin, ja sinne, missä vahinkoja on tapahtunut
toistuvasti.
Petoaidat eivät pelkästään
suojaa, ne vaikuttavat myös asenteisiin. Kun vahinkoja
ei juuri tapahdu ja pedot pysyvät poissa pihapiiristä,
ihmiset voivat kokea, että petojen kanssa on mahdollista
elää. Ruotsissa Värmlandin alueella on
lähes kaikki kotieläintilat (noin 100 kpl) aidattu. Alueen
karjan- ja lampaankasvattajat suhtautuvat myönteisemmin
suteen kuin lähiympäristön muut ihmiset.
Suomessa suteen ja karhuun lähiympäristössä suhtautuvat
kaikkein kielteisimmin suurpetoja pelkäävät,
karjan- ja lampaankasvattajat sekä poronomistajat.
Elinvoimaisten petokantojen ylläpitäminen pitkällä aikavälillä edellyttää vahinkojen
ehkäisyä ja häirikköyksilöiden
poistoa. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa
on havaittu, että metsästys vähentää kotieläinvahinkoja
ainoastaan, jos se kohdennetaan juuri vahinkoja aiheuttaviin yksilöihin.Toistuvat
petovahingot aiheuttavat vaatimuksia kaatolupien saamiseksi ja viime
kädessä salametsästystä.