Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.52

Talousarvioaloite TAA 36/2016 vp 
Paavo Arhinmäki vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtionosuuksiin ja ‑avustuksiin teattereiden, orkestereiden ja museoiden käyttökustannuksiin (2 230 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtion tuki on Suomen kaltaisessa pienessä maassa välttämätöntä elinvoimaisen ja koko maan kattavan monipuolisen taiteen ja kulttuurin mahdollistamiseksi. Ilman valtion tukea monien museoiden, teatterien ja orkesterien toiminta ei olisi mahdollista. 

Viime hallituskaudella kulttuurin valtionosuuksiin tehtiin jo merkittäviä leikkauksia, eikä uusia leikkauksia voi enää tehdä ilman huomattavaa heikentävää vaikutusta toiminnoille. Kilpailukykysopimuksen varjolla tehtävien leikkausten seurauksena kulttuuri on joutumassa todella ahtaalle, eikä alan kehittäminen ole jatkuvien leikkausten keskellä helppoa. 

Kulttuuriala on työvoimavaltainen ala ja alueellisesti merkittävä työllistäjä. Leikkaukset iskevät väistämättä henkilökunnan määrään. 

Kehittyneeseen yhteiskuntaan kuuluu kattava, monipuolinen ja korkealaatuinen taide- ja kulttuurielämä koko maassa teattereineen, museoineen ja orkestereineen. Kansallista ylpeydenaihetta tulee edistää eikä tietoisesti köyhdyttää. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 230 000 euroa momentille 29.80.31 teattereiden, orkestereiden ja museoiden käyttökustannusten valtionosuuksiin ja -avustuksiin. 
Helsingissä 30.9.2016 
Paavo Arhinmäki vas 
Kari Uotila vas 
Matti Semi vas 
Markus Mustajärvi vas 
Li Andersson vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Anna Kontula vas 
Silvia Modig vas 
Hanna Sarkkinen vas 
Annika Lapintie vas