Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.10

Talousarvioaloite TAA 362/2017 vp 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Muonion ja Kilpisjärven välisen tieyhteyden perusparannukseen valtatiellä 21 (50 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 21 sai tämän vuoden budjetissa 35 miljoonaa euroa rahoitusta, josta 10 miljoonaa euroa älyliikenteen kehittämiseen. Aurora-hankkeessa luodaan älykkään automaattisen liikenteen testialue ja osaamiskeskus arktisiin olosuhteisiin Tunturi-Lappiin. Työ on päässyt alkuun, mutta koko tieyhteys tulee korjata ja hankkeen rahoitustarve on yhteensä noin 200 miljoonaa euroa. Lisää panostuksia tähän Tunturi-Lapille tärkeään hankkeeseen siis tarvitaan.  

Valtatie 21 välillä Muonio—Kilpisjärvi on merkittävä valtatieyhteys Kalottialueella. Kyse on osasta E8-tietä ja Revontulten matkailutietä. Tiellä liikkuu kasvava määrä matkailijoita ja myös kasvava määrä raskasta liikennettä. Kyseinen tieosuus on ollut jo pitkään erittäin huonossa kunnossa. Tie on rakenteelliselta kunnoltaan heikko. Tiellä on muun muassa runsaasti raskasta liikennettä haittaavia mäkiä ja mutkia. Lisäksi alueella olevat palsasuot aiheuttavat yhä uusia vaurioita. Kapea ja huonokuntoinen tie on aiheuttanut ja aiheuttaa jatkossakin vaaratilanteita ohituksissa sekä raskaan liikenteen suistumisonnettomuuksia.  

Käsivarren elinkeinojen elvyttämiseksi ja saavutettavuuden parantamiseksi tieyhteys on elintärkeä. Tieyhteyden jatkuvan toimivuuden turvaaminen on tärkeää. Parempi tie avaisi suuria mahdollisuuksia muun muassa Luoteis-Lapin matkailulle. Lisärahoitus tulisi suunnata etenkin Muonion ja Kilpisjärven välille. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 50 000 000 euroa momentille 31.10.77 Muonio-—Kilpisjärvi-tieyhteyden perusparannukseen valtatiellä 21.  
Helsingissä 29.9.2017 
Johanna Ojala-Niemelä sd