TALOUSARVIOALOITE 37/2007 vp

TAA 37/2007 vp - Thomas Blomqvist /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Tenholassa

Eduskunnalle

Tenholan ja Bromarvin välinen yhdystie 1081 alkaa kantatieltä 52 ja jatkuu Tenholan kautta noin 10 kilometriä Bromarvin kylän ohi. Liikenne muodostuu läpikulkuliikenteestä Tammisaareen, Bromarviin ja saaristoon sekä paikallisliikenteestä. Kävely- ja pyörätien puuttuminen on merkittävä ongelma. Tämä yhdystien 1081 osuus on noin kaksi kilometriä pitkä. Suunnittelualue alkaa Neulastien liitymästä, joka on noin kaksi kilometriä Tenholan kirkolta Bromarvin suuntaan ja jatkuu itään Vanhatien liittymään Tenholan kirkon kohdalla.

Tienreunat ovat ainoastaan 0,25—0,50 metriä leveitä, minkä vuoksi ne eivät voi korvata kävely- ja pyörätien puuttumista. Myöskään kulkuyhteyksiä pysäkeille, odotustiloja tai suojateitä ei ole. Tiellä on 50 kilometrin nopeusrajoitus, jota noudatetaan heikosti. Esteetön näkyvyys on myös huono tien eräillä osilla. Koulusta ja muista Tenholan keskustan palveluista aiheutuu runsaasti kävely- ja pyöräliikennettä tielle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 500 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen yhdystielle 1081 Tenholassa.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Thomas Blomqvist /r
  • Christina Gestrin /r